Seurapomo paljastaa: Juventus neuvottelee Paulo Dybalan jatkosopimuksesta

© Kuva: Getty Images

Juventuksen urheilutoimenjohtaja Fabio Paratici kertoo ESPN:n mukaan, että torinolaisseura neuvottelee Paulo Dybalan agentin kanssa argentiinalaistähden jatkosopimuksesta.

Dybalan, 26, sopimus Juventuksen kanssa umpeutuu kesällä 2022. Pelaaja on aiemmin kertonut, että Manchester United ja Tottenham tavoittelivat häntä jo vuosi sitten.

Dybala haluaa itse kuitenkin jatkaa Torinossa ja tehdä uuden sopimuksen Juventuksen kanssa. Paratici korostaa huippupelaajan tärkeyttä seuralle.

− Olemme neuvotelleet hänen agenttinsa kanssa sopimuksesta jo jonkin aikaa. Hän on erittäin tärkeä pelaaja, johon investoimme paljon jo silloin, kun hankimme hänet seuraan.

Dybala siirtyi Juventukseen Palermosta vuonna 2015.

− Olemme aina uskoneet häneen, eikä hän syyttä kannakaan kymppipaitaa, jolla on aina ollut meille suuri merkitys, Paratici sanoo.

− Toivomme, tai oikeastaan olemme varmoja, että Dybala on osa Juventuksen tulevaisuutta, Paratici jatkaa.

Dybalan jatkosopimuksen ohella Juventus keskittyy myös muilla tavoin vahvistamaan ryhmäänsä. Italialainen Tuttosport kirjoittaa, että seuralla on tähtäimessään Sassuolon lupaava Manuel Locatelli.

Locatelli on 22-vuotias keskikenttäpelaaja, jonka on kerrottu olevan siirtymässä lainalle Perugiaan. Juventus aikoo kuitenkin Tuttosportin mukaan ostaa pelaajan itselleen ennen lainasiirron toteutumista.

Locatellin hintana pidetään 25 miljoonaa euroa. Hän on pelannut tällä kaudella Serie A:ssa 27 ottelua. Locatellilla ja Sassuololla on sopimus kesään 2023 saakka.

 


Näin saat 20 vapaapeliä

Et tarvitse omaa talletusta

  • Avaa pelitili Kalevala Kasinolle.
  • Valitse suosikkipeli Reactoonz ja pelaa 20 vapaapeliä ilman omaa talletusta!
  • Lisäksi tarjolla huikea 325€ bonus.