SS: KuPS teki mestaruuskaudellaan yli miljoona euroa tappiota
Kuva: Juha Tamminen
Veikkausliigan hallitseva mestari Kuopion Palloseura teki viime kaudella yli miljoonan euron taloudellisen tappion, kertoo Savon Sanomat.
– Pitkän ajan jälkeen tullut mestaruus oli meille investointi tulevaisuuteen. Se toi muun muassa pelaajien bonuksien ja torijuhlan myötä tietysti lisäkuluja, kommentoi KuPS:n toimitusjohtaja Jarmo Heiskanen Savon Sanomille.
– Tämä oli meille tietoinen valinta, sillä halusimme mestaruuden Kuopioon 43 vuoden tauon jälkeen.
– Meidän piti saada viime kauteen sijoitetut rahat nyt kaksinkertaisena takaisin, mutta siihen ei nyt koronan takia päästä.
Mestaruus myös tuo rahaa KuPS:n kassaan. Kuopiolaiset saavat Euroopan jalkapalloliitolta UEFA:lta 360 000 euron mestaruusbonuksen sekä noin 250 000 jokaiselta europelikierrokselta, joita KuPS:lle on luvassa vähintään kaksi.
Mestarien liigan ja Eurooppa-liigan karsinnat pelataan tänä vuonna yksiosaisina johtuen koronaviruspandemian aiheuttamasta tiiviistä ottelukalenterista. Ainoana poikkeuksena on Mestarien liigan viimeinen karsintakierros, joka pelataan normaalisti kaksiosaisena.
Yksiosaisten otteluiden kotijoukkue arvotaan, joten vielä ei ole varmaa, pelataanko Suomessa yhtäkään europeliä tänä kesänä. Tämänhetkisen tiedon mukaan ottelut pelataan joka tapauksessa ilman yleisöä (LUE LISÄÄ).
– Lippu- ja myyntituloja menetämme europeleissä, Heiskanen sanoo.
– Pääsemme yhteistyökumppanimyynnissä suunnilleen samaan kuin viime vuona. Ilman koronaa olisimme tietysti mestaruuden jälkeen päässeet paljon parempaan. Kausikortteja on myyty 1 300 eli saman verran kuin viime vuonna. Viimeisen kuukauden noin 500 kausikortin myynti menetettiin, kun kauden alku peruttiin koronan takia, Heiskanen sanoo.
KuPS on yhä tappioitta tämän kauden Veikkausliigassa voitettuaan kaksi ottelua ja pelattuaan kahdessa tasan.
LUE MYÖS:
- Barcelona havittelee Man Unitedin 15-vuotiasta huipputalenttia
- Virallista: Mika Lehkosuo allekirjoitti pitkän jatkosopimuksen Palloliiton kanssa
- Virallista: Niklas Vidjeskog sai valmentajapestin Ruotsista
- Joonas Rantanen kertoi, millaista jalkapalloa HJK haluaa pelata ensi kaudella
- IF Gnistan julkaisi tärkeän jatkosopimuksen
- KuPS teki ison kaappauksen Seinäjoelta
- Ranskassa kuohuu: pelaajien ja fanien välillä fyysinen yhteenotto – ”Täysin tuomittavia”
- Tässäkö Kerfala Cissokon korvaaja? Ruotsalaishyökkääjä siirtymässä FF Jaroon
- FotbollDirekt: Allsvenskan-seura tekemässä tarjouksen Santeri Haaralasta
- Expressen: Ilveksen urheilujohtaja saamassa huippupestin Ruotsista
- Barcelona havittelee Man Unitedin 15-vuotiasta huipputalenttia
- KuPS teki ison kaappauksen Seinäjoelta
- Virallista: Niklas Vidjeskog sai valmentajapestin Ruotsista
- IF Gnistan julkaisi tärkeän jatkosopimuksen
- Virallista: Mika Lehkosuo allekirjoitti pitkän jatkosopimuksen Palloliiton kanssa
- FotbollDirekt: Allsvenskan-seura tekemässä tarjouksen Santeri Haaralasta
- Joonas Rantanen kertoi, millaista jalkapalloa HJK haluaa pelata ensi kaudella
- Haastattelu: Pieni rooli yllätti Adeleke Akinyemin – ”Mietin, olenko niin huono pelaaja?”
- Tässäkö Kerfala Cissokon korvaaja? Ruotsalaishyökkääjä siirtymässä FF Jaroon
- Ranskassa kuohuu: pelaajien ja fanien välillä fyysinen yhteenotto – ”Täysin tuomittavia”