Steven Gerrard kommentoi painokkaasti Alfredo Morelosin siirtohuhuja – HJK saanee odottaa miljooniaan

© Kuva: Getty Images

Rangersin hyökkääjää, Alfredo Morelosia, ollaan vahvasti viemässä Ranskan Ligue 1 -seura Lilleen. Rangersin päävalmentaja Steven Gerrard kommentoi Morelosin siirtohuhuja ja totesi siirron olevan vielä hyvin kaukainen.

Tiettävästi Lille olisi tehnyt tai ainakin tekemässä noin 18,8 miljoonan euron tarjouksen Morelosista. Lisäksi Daily Record tiesi kertoa, että myös Valioliigaan noussut West Bromwich olisi kiinnostunut Morelosista. Sanomattakin on selvää, että Rangersin maalitykille on tällä hetkellä vientiä.

Gerrardin mukaan siirto ei kuitenkaan ole vielä ajankohtainen asia.

– Tämä etenee aika simppelisti, jos pöytään lyödään tarpeeksi iso tarjous, jonka johto haluaa hyväksyä. Teemme päätöksen sitten, kun on sen aika. Tällä hetkellä emme ole lähelläkään sitä, joten Alfredo on yhä Rangersin pelaaja, Gerrard kertoi BBC:n mukaan.

Skotlannissa valmistaudutaan parhaillaan uuden kauden käynnistymiseen. Avauskierros pelataan lauantaina, jolloin Rangers matkustaa Aberdeenin vieraaksi. Morelosin tilanne saattaa elää alkukauden ajan, mutta päävalmentajalla on myös sanansa sanottavana asiaan.

– Se (siirto) on minun käsissäni ja kontrollissani. Mutta jos siirtosumma on kohdallaan ja päätämme yhdessä, että se on oikea ratkaisu seuran näkökulmasta, siinä tapauksessa olemme varautuneet.

– Se on yhteinen päätös, kun istumme alas ja analysoimme tarjouksia, mutta voin vakuuttaa, ettei seurajohto painosta ketään ulos ovesta tai lyö painetta minun suuntaan jonkun pelaajan myymiseksi, Gerrard painotti.

Morelosin kaupassa on myös kytkös Suomeen. HJK:n entinen hyökkääjä siirtyi Rangersiin kesällä kesällä 2017. HJK neuvotteli tuolloin Rangersin kanssa Morelosin seuraavasta siirrosta kymmenen prosentin osuuden itselleen. Jos siirtosumma olisi esimerkiksi aiemmin mainittu 18,8 miljoonaa euroa, HJK tienaisi kaupasta lähes kaksi miljoonaa euroa.


Näin saat 20 vapaapeliä

Et tarvitse omaa talletusta

  • Avaa pelitili Kalevala Kasinolle.
  • Valitse suosikkipeli Reactoonz ja pelaa 20 vapaapeliä ilman omaa talletusta!
  • Lisäksi tarjolla huikea 325€ bonus.