Yllätyskäänne! TPS:ltä kova ratkaisu – päävalmentaja Tommi Pikkaraiselle potkut: ”Halusimme jo tässä vaiheessa muutoksia”
Kuva: Juha Tamminen
Veikkausliigan hännillä oleva TPS on antanut potkut päävalmentajalleen Tommi Pikkaraiselle. Seura kertoi asiasta nettisivuillaan.
– Mennyt kevät on ollut jokaisessa urheiluseurassa erityisen haastavaa aikaa, niin meilläkin. Aina asiat eivät mene seurassa niin kuin suunnitellaan, ja nyt meille kävi valitettavasti näin. Nämä ratkaisut eivät ole koskaan miellyttäviä, mutta ikäviäkin ratkaisuja on joskus tehtävä seuran edun nimissä. Halusimme jo tässä vaiheessa muutoksia niin tätä kautta, kuin tulevaisuuttakin, silmällä pitäen, seuran puheenjohtaja Jouko Peräaho kommentoi.
Pikkarainen johdatti TPS:n takaisin Veikkausliigaan viime kaudella, mutta alku Veikkausliigassa on ollut synkkä. TPS on hävinnyt kaikki neljä otteluaan maalierolla 1-7.
– Tommille annettiin kova tavoite, jossa hän onnistui. Pelimme ailahteli kauden aikana, mutta pelasimme hienot karsinnat ja saavutimme tavoitteemme ja nousimme takaisin nopeimmalla mahdollisella aikataululla, Peräaho sanoi.
Seuran valmennusvastuun ottaa väliaikaisesti Pikkaraisen apuvalmentajana työskennellyt Joonas Laurikainen. TPS kertoi myös, että uusi päävalmentaja kerrotaan vielä perjantain aikana. Laurikaisen isä Mika työskenteli TPS:n päävalmentajana ennen Pikkaraisen pestiä.
Potkut olivat Veikkausliigassa ja toiset tällä viikolla. Aiemmin Helsingin IFK irtisanoi norjalaisen Tor Thodesenin työsopimuksen. Thodesen johdatti viime kaudella HIFK:n seitsemänneksi liigassa.
Spekulaatiot uudesta päävalmentajasta ovat lähteneet nopeasti käyntiin. Seuraan on yhdistetty villeissä huhuissa esimerkiksi Thodesen. Pari kandidaattia löytyy myös seuran sisältä, A-junioreita valmentava Akusti Salonen sekä seuran junioritoiminnassa mukana oleva Marko Rajamäki. TPS teki viime kaudella Ykkösessä 300 000 euron tappiot, joten mitenkään rajattomasti seuralla ei ole pelimerkkejä taskussaan.
Valmentajamarkkinoilla on tällä hetkellä koviakin nimiä vapaana. Esimerkiksi TPS:ssä aikanaan pelannut Simo Valakari on ilman työpaikkaa, kuten myös Palloseuraa pelaajana edustanut Jonatan Johansson.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- Huuhkajat ei kohtaa Valko-Venäjää Suomessa
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Argentiinan ja Espanjan välinen Finalissima jouduttiin perumaan
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Onni Valakarille jättionnistuminen – suomalaiset huippuvireessä
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Suomalaisluotsin joukkue porskuttaa kärjessä – nousu häämöttää
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Kulttihahmolla mahdollisuus nousta Lionel Messin ja Cristiano Ronaldon rinnalle