Barcelona-pomo raivoissaan joukkueen pelaajalle: ”Kukaan ei antanut hänelle lupaa”
Kuva: Getty Images
Barcelonan puheenjohtaja Josep Maria Bartomeu on äärimmäisen pettynyt joukkueen keskikenttäpelaajaan Arthur Meloon, joka on päättänyt olla enää pelaamatta tämän kauden Mestarien liigassa.
Barça isännöi ensi viikon lauantaina Napolia Mestarien liigan neljännesvälierien toisessa osaottelussa. Ensimmäinen osa päättyi Italiassa 1-1-tasapeliin.
Kesäkuussa Barcelona ja Juventus kertoivat päässeensä sopuun vaihtokaupasta, jossa Arthur siirtyy Juventukseen ja Miralem Pjanić toiseen suuntaan. Kauppa solmittiin sillä ajatuksella, että molemmat pelaajat pelaavat kauden loppuun nykyisessä seurassaan. Arthur sai Espanjan La Ligan päätyttyä luvan matkustaa kotimaahansa Brasiliaan, mutta hän ilmoittikin Barcelonalle, ettei aio palata pelaamaan kautta loppuun.
Arthur sanoi aiemmin keväällä julkisesti, että hänen ainoa toiveensa on jatkaa Barcelonassa. Bartomeu sanoi kuitenkin Diario Sportin haastattelussa, että Arthur vaati itse siirtoa muualle, kun seura ei suostunut hänen vaatimiinsa sopimusehtoihin.
– Nyt puhutaan pelaajasta, joka ei saanut Barçalta haluamiaan summia. Hänellä oli parempi tarjous pöydällä ja hän kertoi siitä meille. Barça ei pystynyt tarjoamaan samaa ja hän päätti lähteä, milloin operaatio lähti käyntiin, kommentoi Bartomeu.
Barcelona palasi tällä viikolla lyhyeltä tauolta harjoituksiin, mutta Arthur ei ilmaantunut paikalle.
– Arthur on osoittanut käytöksellään kunnioituksen puutetta joukkuekavereitaan kohtaan, koska tämä joukkue haluaa epätoivoisesti pärjätä hyvin Mestarien liigassa, kuten tämä seurakin. Se ei ole normaalia, että pelaaja päättää jättäytyä joukkueesta, kun pelissä on näin iso pokaali. Sitä ei voi oikeuttaa tai ymmärtää mitenkään.
– Me sovimme, että hän jatkaa Barçassa Mestarien liigan loppuun saakka. Hän on tärkeä pelaaja, joka voisi auttaa meitä. Mutta hän ei tullut tauon jälkeen takaisin. Tuollaista kurittomuutta ei voi hyväksyä.
– Siitä syystä olemme aloittaneet kurinpidolliset toimet, koska hänen poissaolonsa ei ole perusteltavissa. Hän soitti ja sanoi, että ”En tule takaisin, jään Brasiliaan”. Se on hänen päätöksensä, kukaan ei antanut hänelle lupaa.
Arthur siirtyi Barcelonaan kesällä 2018 kotimaansa pääsarjaseurasta Grêmiosta. Hän on pelannut Barcelonassa 72 ottelua ja voittanut seuran kanssa kertaalleen La Ligan ja Espanjan supercupin.
LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- KuPS vieraili Islannissa – Konferenssiliigassa harmittava tulos
- Veikkausliigan karsinta alkoi – avausosassa selvä voittaja!
- Lionel Messi: Uusi sopimus!
- Aftonbladet: Suomen maajoukkue vahvistuu – Ruotsista uusi pelaaja
- Rafa Benítez tekemässä historiallisen valmentajasopimuksen
- Ennakkopaketti liigakarsintaan TPS-KTP: Mistä näet pelin, kommentit
- Ennakkopaketti Konferenssiliigan otteluun Breiðablik-KuPS: Mistä näet pelin, valmentajien kommentit
- HJK hävisi taas Veikkausliigassa – Miika Nuutinen: ”Liian tuttu kaava”
- Useita murskajaisia – näin pelattiin Mestarien liigassa
- Hämmentävä ottelu: HJK suli karmealla tavalla!
- Ennakkopaketti Konferenssiliigan otteluun Breiðablik-KuPS: Mistä näet pelin, valmentajien kommentit
- Ennakkopaketti liigakarsintaan TPS-KTP: Mistä näet pelin, kommentit
- HJK hävisi taas Veikkausliigassa – Miika Nuutinen: ”Liian tuttu kaava”
- Rafa Benítez tekemässä historiallisen valmentajasopimuksen
- ÖT: Niklas Vidjeskog kommentoi lähtöään Jarosta – ”Mielestäni se oli epäkunnioittavaa”
- Vedonlyöjä.comin simulaatio: KuPS on jo lähes varma Veikkausliigan mestari
- Aftonbladet: Suomen maajoukkue vahvistuu – Ruotsista uusi pelaaja
- Hämmentävä ottelu: HJK suli karmealla tavalla!
- Veikkausliigan karsinta alkoi – avausosassa selvä voittaja!
- Eurovastustaja närkästyi Arsenalin toiminnasta – teki valituksen Uefalle