Robert Lewandowskin vanha twiitti nousi mestaruusiltana esiin – kohtalo puuttui tänä vuonna peliin
Kuva: Getty Images
Palataan hetkeksi kauteen 2015-2016.
Tuolloin Bayern Münchenin Robert Lewandowski teki 32 bundesliigaottelussa maalikuninkuuteen riittäneet 30 maalia ja antoi viisi maalisyöttöä. Mestarien liigassa puolalainen onnistui maalinteossa yhdeksän kertaa 12 ottelussa.
Bayern München juhli vuonna 2016 Bundesliigan mestaruutta, Saksan Cupin voittoa ja Saksan Supercupin voittoa. Mestarien liigasta se putosi välierissä Atlético Madridille vierasmaalisäännöllä (yhteismaalit 2-2) Lewandowskin tehtyä toisen joukkueensa maaleista. Lewandowski oli Mestarien liigan maalitilaston kakkonen 15 maalia tehneen Cristiano Ronaldon jälkeen.
Kesällä 2016 pelattiin myös toistaiseksi viimeisin EM-turnaus. Puola putosi kisoista puolivälierävaiheessa tulevalle mestarille Portugalille rangaistuspotkukilpailun jälkeen. Varsinainen peliaika päättyi 1-1 Lewandowskin tehtyä Portugalin verkkoon turnauksen ainoan maalinsa.
Lewandowski upotti itse oman rankkarinsa sekä Portugali-pelin että edellisen kierroksen Sveitsi-pelin rankkarikisoissa. Puolan sijoitus kahdeksan parhaan joukossa oli yläkanttiin odotuksiin nähden, mutta se menestyi ennen kaikkea puolustuspelinsä kautta. Viidessä ottelussaan Puola teki neljä ja päästi vain kaksi maalia.
Vuoden päätteeksi Cristiano Ronaldo voitti uransa neljännen Ballon d’Or-palkinnon vuoden parhaana pelaajana. Titteli oli erittäin ansaittu muun muassa juuri Mestarien liigan ja EM-kisojen ansioiden johdosta, eikä sitä kyseenalaistanut kukaan. Cristiano Ronaldo sai äänestyksessä kaikkiaan 745 pistettä, yli kaksi kertaa enemmän kuin toiseksi tullut Lionel Messi.
Tuloslistaa saadaan selailla aina sijalle 16, kunnes vastaan tulee Robert Lewandowskin nimi. Lewandowski sai tyytyä vaivaiseen kolmeen pisteeseen äänestyksessä, jossa jokainen toimittaja antoi mielestään parhaalle pelaajalle viisi pistettä, toiseksi parhaalle kolme ja kolmanneksi parhaalle yhden pisteen.
Surkea sijoitus ja pistesaalis kirvoitti Lewandowskilta tuolloin, joulukuussa 2016, gaalan ja äänestyksen järjestävälle France Football -lehdelle reaktiona neljä nauravaa hymiötä.
Así reaccionó Lewandowski en 2016 cuando France Football confirmó las puntuaciones del Balón de Oro (solo consiguió 3 puntos). Cuatro años después ganaría el Balón de Oro por una diferencia aplastante, pero no justo este año no habrá premio.
Never stop dreaming. Never give up when you fail. Work hard to achieve your goal
@fcbayern #MiaSanMia
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Haastattelu: Ryan Mahuta teki uuden sopimuksen Tšekissä – ”Talvella oli kiinnostusta muista seuroista”
- Otso Virtanen loukkaantui – Ilves hankki korvaajan
- Diogo Tomas unelmoi siirrosta Portugaliin: ”Seuraan sarjaa todella tarkasti”
- Historiallinen merkkipaalu – Manuel Neuer samalle viivalle Lionel Messin kanssa
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Mircea Lucescu on kuollut
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- Mircea Lucescu on kuollut
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
