Suomalaisten vastustajat Eurooppa-liigan karsinnoissa arvottu – kaikille joukkueille vieraspeli

Suomen Cupin voittaja Ilves ja Veikkausliiga-sijoitustensa kautta eurokentille selvinneet FC Inter ja Honka ovat saaneet tietää Eurooppa-liigan ensimmäisen kierroksen vastustajansa. Otteluparit arvottiin maanantai-iltapäivänä Nyonissa.
Suomalaisia ei totisesti onni suosinut, sillä arpa heitti kaikki kolme vieraskentälle. Sama kohtalo oli myös KuPS:lla, joka pelaa Mestarien liigan ensimmäisellä sekä myös mahdollisella toisella karsintakierroksella ottelunsa vieraissa.
Hongalle arpa oli kaikkein armottomin, sillä se kohtaa kovan tanskalaisryhmän, Superliigassa kolmanneksi sijoittuneen AGF Aarhusin. Ilves puolestaan matkustaa Irlantiin, jossa sitä isännöi cup-voittaja Shamrock Rovers. Interin lentokone vie Budapestiin, jossa vastustajaksi asettuu Unkarin cup-voittaja Honvéd.
Otteluiden pelipäivä on 27. elokuuta. Karsinnat pelataan tällä kaudella yksiosaisina koronaviruspandemian aiheuttamien aikataulumuutosten takia. Kaikki ottelut pelataan ilman katsojia.
Mikäli maiden välille asetetaan matkustusrajoituksia, joudutaan mahdollisesti etsimään neutraalia kenttää tai pahimmassa tapauksessa perumaan ottelu. Tällöin vierasjoukkueen hyväksi tuomittaisiin luovutusvoitto.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä