”Bayern tulee olemaan aina kotipaikkani” – Liverpooliin siirtyvä tähtipelaaja julkaisi jäähyväisviestinsä
Kuva: Getty Images
Bayern Münchenistä Liverpooliin siirtyvä keskikenttäpelaaja Thiago Alcântara on julkaissut Twitter-tilillään jäähyväisviestinsä vanhalle seuralleen. Liverpool ei ole vielä vahvistanut Thiagon siirtoa, mutta käytännössä kauppa on jo varmistunut. Bayernin valmentaja Hansi Flick ehti jo onnitella Liverpoolin manageri Jürgen Kloppia erinomaisesta värväyksestä.
29-vuotias Espanjan maajoukkuepelaaja Thiago pelasi Bayernissa kaikkiaan seitsemän kautta. Hänen jäähyväisviestinsä kantava teema onkin kiitollisuus.
– Ikuisesti kiitollinen, FC Bayern. Bayern tulee aina olemaan kotipaikkani, Thiago kirjoitti saatetekstiksi ja lisäsi loppuun seuralle tutun hashtagin Mia San Mia.
Videolla ja jäähyväiskirjeessään Thiago kuvailee tekemäänsä lähtöpäätöstä uransa vaikeimmaksi. Hän kuvailee saksankielisellä, mutta englanniksi tekstitetyllä videolla matkaansa Bayernissa menestystarinaksi, josta hän voi olla hyvin ylpeä.
– Tein päätökseni puhtaasti urheilullisin perustein. Haluan ja tarvitsen jalkapalloilijana uusia haasteita, jotta voin kehittyä, kuten kehityin täälläkin, Thiago perustelee ratkaisuaan.
Thiago voitti Bundesliigan mestaruuden kaikilla seitsemällä kaudellaan. Lisäksi hän juhli neljästi Saksan Cupin voittoa ja päättyneellä kaudella myös Mestarien liigan mestaruutta. Thiago valittiin kaudella 2019-2020 myös Mestarien liigan tähdistöjoukkueeseen.
235 Bayernin paidassa pelaamassaan ottelussa Thiago teki 31 maalia.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- ”Parempi kuin Ousmane Dembélé” – PSG:n huipputalentin temput kuvottavat
- Juventus nojaa ”tuttuun ja turvalliseen” – tämä ikämies seuraavaksi vahvistukseksi?
- Ennätykset paukkuivat – Bodø/Glimtin hyökkääjä sai siirron toiseen Mestarien liiga -seuraan
- Kun on kuuma niin on kuuma – Veikkausliigassa nähtiin harvinaislaatuinen maali
- Nyt se on virallista: ranskalaisseura kahmi kesän isoimman pelaajahankinnan!
- Veikkausliigassa iso käänne – FC Inter ampui itseään jalkaan
- MM-kisoissa loistanut maalivahtisankari sai ison siirron
- Neymar teki kaksi maalia ja hölmöili pelikiellon
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Itävallassa melkoinen yllätys: tennistähti vaihtaa mailan nappulakenkiin
- MM-kisoissa loistanut maalivahtisankari sai ison siirron
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Neymar teki kaksi maalia ja hölmöili pelikiellon
- Kuka ansaitsee Ballon d’Orin? Luis Figo nimesi oman suosikkinsa
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Jürgen Klopp latasi suorat sanat saksalaismedialle: ”Lähden heti, jos…”
- Veikkausliigassa iso käänne – FC Inter ampui itseään jalkaan
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Lähteet: MM-kultaa voittanut saksalaislegenda palaa maajoukkueeseen
- Nyt se on virallista: ranskalaisseura kahmi kesän isoimman pelaajahankinnan!

