Bundesliigaseuran treenilakko johti valmentajan potkuihin – kiista seuraikonin kanssa oikeuskäsittelyyn
Kuva: Getty Images
Bundesliigan Mainzin kauden alku on ollut myrskyisä. Kerroimme viime viikolla siitä, kuinka koko Mainzin pelaajisto ryhtyi treenilakkoon solidaarisuudesta joukkuetoveriaan Ádàm Szalaita kohtaan.
Mainz hyllytti unkarilaishyökkääjän joukkueensa vahvuudesta viikko sitten. Virallinen selitys oli ”urheilulliset syyt”, mutta vahvasti on spekuloitu ratkaisun liittyneen siihen, että Szalai vaati seurajohdolta pelaajille koronakriisin aikana luvattuja jälkimaksuja.
Treenilakon seuraukset eivät olleet hyvät, sillä Mainz hävisi lauantaina VfB Stuttgartille 1-4. Molemmat kauden ottelunsa hävinnyt ja niissä seitsemän maalia päästänyt Mainz on siten putoamisviivan alapuolella. Hinnan tappiosta maksoi päävalmentaja Achim Beierlorzer, jolle Mainz antoi maanantaina kenkää.
Potkut ovat Bundesliigassa jo toiset, vaikka pelattuna on vasta kaksi kierrosta. Jo aiemmin Schalke irtisanoi David Wagnerin. Koskaan aiemmin ei näin varhaisessa vaiheessa kautta oltu koettu jo kahta valmentajanvaihdosta.
Väliaikaiseen valmennusvastuuseen Mainzissa nostettiin apulaisvalmentaja Jan-Moritz Lichte, joka ohjeistaa joukkuetta ainakin perjantain vieraspelissä Union Berliniä vastaan. Lichte toimi jo viime kaudella yhdessä ottelussa Mainzin päävalmentajana.
Myös Ádám Szalain tilanne on vielä kaikkea muuta kuin selvä. Uutistoimisto Dpa kertoi tiistaina, että Szalai ja Mainzin edustajat tapaavat Mainzin työoikeudessa 8. lokakuuta tilannetta selvitelläkseen.
Szalai teki vielä syyskuussa Mainzille maalin cup-ottelussa ennen hyllytystään edustusjoukkueesta. Hän harjoittelee nyt seuran reservijoukkueen mukana, mutta Szalain asianajaja Markus Schützin mukaan he vaativat Szalain ottamista takaisin edustusjoukkueen mukaan.
[readmore from=Mainz]
– Jätimme Mainzille sunnuntaina pyynnön ottaa Ádàm Szalai välittömästi takaisin edustusjoukkueen harjoitusvahvuuteen, Schütz sanoi Bildin haastattelussa.
– Ádám ei aio etsiä uutta seuraa. Hän haluaa jäädä Mainziin ja tekee myös niin, pelaajan agentti Oliver Fischer kommentoi viime viikolla.
Szalai on pelannut Mainzissa vuosina 2010-2013 ja jälleen kesästä 2019 lähtien. Seura on suositellut hänelle siirtoa.
Lähde: Transfermarkt
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- Huuhkajat ei kohtaa Valko-Venäjää Suomessa
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Argentiinan ja Espanjan välinen Finalissima jouduttiin perumaan
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Onni Valakarille jättionnistuminen – suomalaiset huippuvireessä
- Suomalaisluotsin joukkue porskuttaa kärjessä – nousu häämöttää
- Suomalaisluotsin joukkue porskuttaa kärjessä – nousu häämöttää
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Kulttihahmolla mahdollisuus nousta Lionel Messin ja Cristiano Ronaldon rinnalle
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Onni Valakarille jättionnistuminen – suomalaiset huippuvireessä
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Lukas Hradecky palasi sairastuvalta – torjui heti nollapelin
- Argentiinan ja Espanjan välinen Finalissima jouduttiin perumaan
- Suomalaispuolustaja debytoi La Ligassa – Ville Koski kentälle Alavésin paidassa