Expressen: Saku Ylätuvalle etsitään lainaseuraa – palaako pian Veikkausliigaan?

Ruotsalaislehti Expressen kertoo kotisivuillaan, että AIK harkitsee suomalaispelaaja Saku Ylätuvan lainaamista toisaalle. 21-vuotias Ylätupa siirtyi AIK:hon tammikuussa 2019 ja hänen odotettiin paikkaavan Kristoffer Olssonin keskikentän hyökkääville pelipaikoille jättämän aukon.
Nuori suomalainen ei ole kuitenkaan onnistunut vakuuttamaan tukholmalaisseurassa. Minuutteja tuli vielä alkukauden seitsemässä ottelussa Rikard Norlingin valmennuksessa, mutta Bartosz Grzelakin otettua valmennusvastuun ei Ylätupa ole enää saanut pelata. Viimeisissä 11 ottelussa Ylätupa ei ole pelannut minuuttiakaan, ja näistä seitsemässä viimeisessä hän ei ole ollut edes vaihtopenkillä.
Ylätuvan sopimus AIK:n kanssa kattaa vielä seuraavatkin kaksi kautta, mutta nyt seura ja pelaaja etsivät lainaseuraa syksyn ajaksi. SportExpressenin tietojen mukaan Veikkausliigan IFK Mariehamn on yksi Ylätuvasta kiinnostuneista euroista. AIK pyrkii järjestämään lainapestin mahdollisimman nopeasti.
Lehti kertoo, että IFK Mariehamnin lisäksi muutama muukin seura on Ylätuvan lainaamisesta kiinnostunut.
[readmore from=Ylätupa-Saku]
Viime vuonna Ylätupa pelasi AIK:ssa kuusi ottelua, mutta tehomerkintöjä Allsvenskanissa hän ei ole vielä saanut. Ennen Ruotsiin siirtymistään hän vietti puolitoista kautta Hollannissa Ajaxin junioreissa.
Toistaiseksi parhaan kautensa Ylätupa pelasi Veikkausliigassa vuonna 2017, kun hän teki RoPS:lle 17 ottelussa kolme maalia ja antoi kolme maalisyöttöä. Espoolaislähtöinen Ylätupa on kuulunut myös vuosien ajan Suomen nuorisomaajoukkueiden vakiokasvoihin.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan