FC Haka – Ilves: Pirkanmaan derby vetokuitilla
Veikkausliiga
FC Haka – Ilves
Tiistai 01.09. klo 18:30
Tiistaina on Veikkausliigan ohjelmassa kaksi ottelua ja me keskitymme tänään Pirkanmaan derbyyn: Haka ja Ilves ottavat Tehtaan kentällä toisistaan mittaa. Edellisen kerran joukkueet kohtasivat ennen Veikkausliigan alkua Suomen cupissa, jolloin Haka oli parempi. Veikkausliigassa edellisestä keskinäisestä ottelusta on jo aikaa – se tapahtui vuonna 1996, jolloin molemmat joukkueet putosivat sarjasta.
FC Hakan alkukausi ei ole ollut helppo – pisteet ovat olleet kortilla ja Teemu Tainion suojattien alakerta on osoittautunut pääsarjaan heiveröiseksi. Puolustuksessa on edelleen järjestelemistä, sillä Ville-Valtteri Starck sekä Niklas Friberg ovat loukkaantuneina. Puolustuksen uusin vahvistus Lucas ei ole vielä pelikelpoinen. Haka on viimeisissä otteluissaan saanut tulosta aikaiseksi, mikä on varmasti hyvä itseluottamuksen kannalta. Joukkue on myös saanut levätä ja harjoitella rauhassa useamman päivän.
Ilves sen sijaan kävi rankalla reissulla Irlannissa, jossa se putosi pilkuilla Eurooppa-liigasta Shamrockille pitkän taistelun jälkeen. Sarjassa Ilves taistelee tiukasti ylemmän loppusarjan paikasta, mutta helpolla sekään ei tule. Joukkueen oman ilmoituksen mukaan muonavahvuudesta puuttuu edelleen kahdeksan pelaajaa. Diogo Tomasin korttitili on täynnä ja mies huilaa tämän ottelun. Tiistain avainkysymys on, miten Ilves on palautunut Irlannin reissustaan ja onko joukkueen sisällä äärimmäisen niukka putoaminen ja sen tuoma pettymys saatu nollattua.
Lyö vetoa ottelusta:
Ilves on joukkueista vahvempi, mutta pelaajatilanne ja rasitus suosii Hakaa. Molemmat joukkueet tuntevat toisensa läpikotaisin, joten sen suhteen ei kummallekaan ole etua tarjolla. Lähtökohtaisesti ottelu on hieman tasaisempi, kuin vetomarkkinat aprikoivat, joten pieni suositus kotivoittoon on paikallaan: FC Haka voittaa kertoimella 3,25.
Huomaa varhainen voitonmaksu illä!
illä on mahtava kampanja meneillään: valituista liigoista saat voitot heti käteisenä, jos vetokohteesi siirtyy kahden maalin johtoon – riippumatta ottelun lopputuloksesta! Lue lisää:
tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon.
Lunasta in tervetulopaketti näin:
- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.
- Liverpool koki yllätystappion – Kaan Kairisen joukkue oli lähellä jysäyttää Real Madridia vastaan
- Suomalaishuippu kohtaa Real Madridin Mestarien liigassa
- Virallista: Juhani Ojala lopettaa uransa
- Haastattelu: Alexander Ring lopettaa uransa levollisin mielin
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Glen Kamara pudotettiin maajoukkueesta – taustalla viime tauon tapahtumat?
- Katso: Pikkuhuuhkajien joukkue nimetty EM-jatkokarsintoihin
- Jacob Friis nimesi Huuhkajat – Pikkuhuuhkajien keskikenttämies nousee A-maajoukkueeseen
- Virallista: Kapteeni poistuu TPS:stä – ”En vaihtais päivääkään”
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Jacob Friis nimesi Huuhkajat – Pikkuhuuhkajien keskikenttämies nousee A-maajoukkueeseen
- Haastattelu: Kiinnostaako jääminen Veikkausliigaan, Jonathan Svedberg?
- Virallista: Kapteeni poistuu TPS:stä – ”En vaihtais päivääkään”
- Katso: Pikkuhuuhkajien joukkue nimetty EM-jatkokarsintoihin
- Lähde: Kuolemaan johtaneessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti murtui – joutui rajun ryöpytyksen kohteeksi