Huimia summia! KuPS tienannut jo yli miljoona euroa ja summa voi nousta tähtitieteelliseksi – tässä on playoff-vaiheen vastustaja
Kuva: Juha Tamminen
Kuopion Palloseura vastasi torstain iloisesta suomalaisesta jalkapallouutisesta, kun seura raivasi tiensä Eurooppa-liigan karsintojen playoff-vaiheeseen. Liettualainen Suduva kaatui kotikentällä komeasti 2-0. Euromenestys on jo nyt tuonut KuPS:n kassaan huiman summan.
Playoff-vaiheessa KuPS kohtaa vieraskentällä Romanian mestarin CFR Cluj:n, joka voitti omassa karsintaottelussaan vieraskentällä ruotsalaisen Djurgårdenin torstai-iltana niukasti maalein 1-0. Cluj pelasi viime kaudella Eurooppa-liigan lohkovaiheessa ja eteni aina jatkopeleihin saakka. Tie nousi pystyyn ensimmäisellä jatkopelikierroksella, kun koko turnauksen lopulta voittanut ja parhaillaan UEFA Super Cupin finaalissa pelaava Sevilla pudotti sen jatkosta vierasmaalisäännön turvin.
KuPS on tienannut UEFA:lta palkintorahoina tähän mennessä viime kauden tulonjaon mukaisesti jo yli 1,12 miljoonaa euroa. Summa on suomalaisessa jalkapallossa valtaisa. Siitä kertoo esimerkiksi se, että KuPS:n kauden alussa ilmoittama arvio pelaajabudjetista oli 850 000 euroa.
Huomionarvoista on myös se, että viime kaudella Veikkausliigan mestaruuden voittanut KuPS teki yli miljoonan euron tappiot. Alla vielä avattuna summat, mitä KuPS on tienannut tämän kauden europeleistä. Summat perustuvat viime vuoden tulonjakoon.
- Mestarien liigan 1. karsintakierros (tappio Moldelle) 280 000 euroa
- Eurooppa-liigan toinen karsintakierros (voitto Slovanista) 260 000 euroa
- Europpa-liigan kolmas karsintakierros (voitto Suduvasta) 280 000 euroa
- Playoff-kierros (jos häviää Clujlle) 300 000 euroa
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Donald Trump lausui pahaenteiset sanat Gianni Infantinosta: ”Jos hän on poissa…”
- Voidaanko puhua supertähdestä? – Internazionale pyytää nyt isoa kalaa
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Katso video: Roman Eremenko täräytti yhden kauden upeimmista maaleista
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Voidaanko puhua supertähdestä? – Internazionale pyytää nyt isoa kalaa