Jonatan Johanssonilta jättimäiset kehut Teemu Pukille: ”Hän on tehnyt itsestään todellisen legendan”

Jonatan Johansson uskoo, että Huuhkajien tähtihyökkääjä Teemu Pukki lukeutuu Norwichin avainpelaajiin myös tällä kaudella.
Pukki, 30, siirtyi Norwichiin kesällä 2018, ja hän on ollut molemmilla kausillaan Kanarialintujen paras maalintekijä. Debyyttikaudellaan hän oli koko Englannin Mestaruussarjan paras maalintekijä ja hänet valittiin myös sarjan parhaaksi pelaajaksi. Norwich käväisi viime kaudella Valioliigassa, mutta pääsarjavisiitti jäi vain yhden kauden mittaiseksi. Kaikkiaan Pukki on pelannut Norwichissa 87 ottelua tehden niissä yhteensä 42 maalia ja syöttäen 14.
Nykyisin Turun Palloseuraa Veikkausliigassa valmentava Johansson, 45, tietää itsekin, miltä tuntuu tehdä maaleja Norwichin paidassa, sillä hän pelasi seurassa puolikkaan kauden lainalla vuonna 2006.
Johansson kehui Norwichin verkkosivuilla Pukkia, jonka uraa hän on seurannut jo pitkään.
– Olen niin iloinen hänen puolestaan. Puhuin aiemmin hänestä ja siitä, kun hän tuli nuorena pelaajana maajoukkueeseen minun pelatessa vielä siellä. Hän oli niin lahjakas, taitava ja hyvä pallon kanssa. Hän oli nopea ja hyvä maalintekijä, ja hän nousi huipulle vaikeaa reittiä. Hän lähti nuorena pelaajana ulkomaille ja tuli takaisin Suomeen, ja se osoittaa, kuinka vahva hän on henkisesti, kun hän on tullut takaisin [ulkomaille].

– Siksi hän nauttii nyt pelaamisestaan Norwichissa niin paljon ja arvostaa saamaansa menestystä, ja hän todellakin ansaitsee sen. Hän on yksi niistä pelaajista, joiden puolesta olen todella iloinen ja olen iloinen Norwichin puolesta, että hän tekee siellä maaleja myös tällä kaudella.
[readmore from=Pukki-Teemu]
Pukki on pelannut tällä kaudella täydet minuutit Norwichin kaikissa kolmessa sarjapelissä ja tehnyt sekä syöttänyt niissä yhden maalin. Johansson muistuttaa, että Pukin arvo ei käy ilmi pelkästään hänen maalitilastoistaan.
– Hyökkääjänä laittaa itselleen paljon paineita siitä, että yrittää tehdä mahdollisimman paljon maaleja, kuten te teitte edellisellä kerralla Mestaruussarjassa, mutta minusta hän antaa joukkueelle myös paljon muuta. Joten uskon, että hän on taas todella tärkeä pelaaja Mestaruussarjassa ja toivottavasti hän voittaa riveissänne Kultaisen kengän!
– Hän on tietysti iso tähti [Suomessa]. Hän oli yksi suurimmista syistä, miksi pääsimme EM-kisoihin.
– Hän teki niin paljon tärkeitä maaleja pelien isoilla hetkillä, ja välillä kisoihin pääseminen on siitä kiinni. Hänellä on ollut muutama fantastinen kausi ja hän on tehnyt itsestään todellisen legendan suomalaisessa jalkapalloilussa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä