KuPS teki sen taas! Eurooppa-liigan lohkovaihe on enää yhden voiton päässä
Kuva: Juha Tamminen
Veikkausliigan hallitseva mestari Kuopion Palloseura eteni torstaina Eurooppa-liigan karsintojen playoff-kierrokselle kaatamalla liettualaisen Süduvan kotikentällään 2-0.
KuPS otti pallonhallinnan alussa itselleen, mutta Süduva sai luotua hyvää painetta kotijoukkueen päätyyn vapaapotkun jälkimainingeissa. Pallo pyöri jo kuopiolaisten maalin edustalla, mutta maalivahti Otso Virtanen ja muu KuPS:n puolustus selvisivät tilanteesta kunnialla.
Süduva prässäsi ensimmäisen vartin ajan todella maltillisesti ja alhaalta. KuPS pääsi suhteellisen helposti vieraiden kenttäpuoliskolle, mutta se joutui hakemaan ratkaisuja lähinnä keskityksillä ja kaukolaukauksilla, mikä kelpasi Süduvan alakerralle mainiosti.
Vierasjoukkue väläytteli vaarallisuuttaan varsinkin erikoistilanteissa. KuPS-vahti Virtasen oli venyttävä reilun vartin jälkeen hyvään torjuntaan, kun Thomas Salamonin laukaus oli jo matkalla verkkoon.
Süduva teki ajoittain KuPS:n etenemisestä todella hankalaa. Monet kotijoukkueen hyökkäyksistä pysähtyivät jo keskiviivan tuntumaan.
Puolen tunnin kohdalla KuPS yllätti Süduvan puolustuksen suoraviivaisella hyökkäyksellä ja siirtyi johtoon. Igors Tarasovs jatkoi päällään Saku Savolaisen pitkän syötön Lucas Rangelille, joka nosti pallon yli vieraiden maalivahdin Ivan Kardumin. Kroatialaistorjujalla oli koko avauspuolikkaan ajan isoja vaikeuksia tolppiensa välissä. 1-0.
Kuopiolaiset johtoon vaikean alun jälkeen - Rangel nostaa pallon maaliin! #ruutu #veikkausliiga ruutu.fi/video/3694021
Kuopion keskuskenttä täyttyi savusta, kun KuPS:n Igor Tarasovs nikkasi KuPS:n askeleen lähemmäksi jatkopaikkaa! #ruutu #veikkausliiga ruutu.fi/video/3694054
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Argentiinan ja Espanjan välinen Finalissima jouduttiin perumaan
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Onni Valakarille jättionnistuminen – suomalaiset huippuvireessä
- Suomalaisluotsin joukkue porskuttaa kärjessä – nousu häämöttää
- Lukas Hradecky palasi sairastuvalta – torjui heti nollapelin
- Kulttihahmolla mahdollisuus nousta Lionel Messin ja Cristiano Ronaldon rinnalle
- Suomalaispuolustaja debytoi La Ligassa – Ville Koski kentälle Alavésin paidassa
- Vedonlyöjä.comin raju arvio veikkausliigajoukkueesta: ”Ykkösliigan pelaajalista”
- Haastattelu: Viljami Sinisalo sai mahdollisuuden Celticin tolppien välissä – ”Täällä sut heitetään syvään altaaseen”