Pallokerho: KuPSista lähtenyt urheilutoimenjohtaja Jonne Lindblom jakoi näkemyksensä Arne Erlandsenista ja pelaajahankinnoista

Hallitseva Suomen mestari KuPS ilmoitti viime viikolla, että se lakkautti yt-neuvotteluiden päätyttyä urheilutoimenjohtajan tehtävät tuotannollis-taloudellisista syistä. Tiedotteessa ei mainittu Jonne Lindblomin nimeä, kenestä oli siis kyse.
Entinen pelaaja-agentti saapui seuraan viime syksynä. Lindblom vieraili Pallokerho Podcastissa ja avasi lähtönsä syitä, sekä kertoi oman näkemyksenä muun muassa seuran päävalmentajasta ja pelaajahankinnoista.
Kauden 2020 alla KuPSin uudeksi päävalmentajaksi valikoitui kokenut norjalainen, Arne Erlandsen. Ykkösvaihtoehto Jani Honkavaaran tilalle oli kuitenkin walesilainen Adam Owen, jonka siirto jäi piippuun perhesyiden takia.
Lindblomin mukaan ehdolla oli myös neljä muuta nimeä, joiden kanssa hän oli käynyt keskusteluja. Yhdestäkään näistä ei kuitenkaan lopulta tullut päävalmentajaa kuopiolaisten peräsimeen, syystä tai toisesta.
– Arne oli lopulta saatavilla olleista vaihtoehdoista paras ja turvallisin. En kuitenkaan häntä nähnyt monen vuoden valmentajana KuPSille. Haluan kuitenkin tehdä selväksi, että tulemme hyvin toimeen ja hän on mukava mies, Lindblom totesi.
Entisen urheilutoimenjohtajan ja norjalaisen päävalmentajan ajatukset joukkueen vahvistamisesta eivät kuitenkaan aina kohdanneet. Erlandsen halusi vahvistaa joukkuetta kokeneilla pelimiehillä, kun taas Lindblomin ajatus oli rakentaa joukkuetta pidemmällä tähtäimellä.
– Suurimmat haasteet tuli pelaajien hankinnassa. Päävalmentajalla oli viimeinen sana hankinnoista. Missasimme monta pelaajaa sen takia, että saattoi mennä viikko tai kaksi, että sain palautetta valmennukselta, ja sitten pelaaja ei ollut enää tarjolla, Lindblom harmitteli.
– Arne ei ollut valmis ottamaan nuoria ja potentiaalisia pelaajia, joiden kanssa voitaisiin rakentaa projekti. Minä taas halusin rakentaa joukkueen, jossa on enemmän jälleenmyynti arvoa, mikä on minusta elinehto suomalaiselle seuralle. KuPSissa on rehellisesti kaksi pelaajaa jotka voi myydä ulkomaille, toinen on Ilmari Niskanen ja toinen on Hemmo Riihimäki ja siihen se hyvin pitkälti jää, Lindblom päätti.
Hän kertoi myös, että KuPSilla olisi ollut mahdollisuus hankkia nuori hyökkääjä Juventuksesta, mutta valmennus ei kuitenkaan halunnut sen toteutuvan. Lindblomin mukaan 19-vuotiaan pelaajan kokemattomuus miesten peleissä ei vakuuttanut KuPSin valmennustiimiä.
Kuuntele Jonne Lindblomin koko haastattelu Pallokerhon Podcastista.
Alkuperäistä juttua on muokattu sunnuntaina 6.9.2020 klo 11.39. Muokkauksen yhteydessä juttua lyhennettiin merkittävästi, sitaatteja karsittiin ja siitä poistettiin esimerkiksi PlayOff-TV-ohjelmaa koskenut osuus.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Eurooppa-liiga
- Mestarien liiga
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Bayern Münchenin Jamal Musialan kammottavasta loukkaantumisesta lohduton ensiarvio – Manuel Neuer syytti PSG:n supertähteä: ”Hän oli valmis ottamaan riskin”
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- SJK esitteli nimekkään paluumuuttajan – helikopterilla paikalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Onni Valakarilla tulikuuma ilta MLS:ssä!
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS