Suomen sarjoista futismaailman huippuvauhtiin – Kolmosesta ja Ykkösestä tutut pelaajat lauantain La Liga -kierroksella kokoonpanoissa
Kuva: Getty Images
Etukäteen ei voi tietää, mihin saakka joihinkin Suomen sarjoissa nyt pelaavat pelaajat tulevatkaan vielä yltämään. Erinomainen muistutus tästä saatiin lauantaina, kun Espanjan La Ligan ottelujen kokoonpanoissa nähtiin kaksi pelaajaa, jotka ovat pelanneet uransa aikana Suomen kentillä – eikä suinkaan pääsarjatasolla Veikkausliigassa, vaan alemmilla sarjatasoilla.
La Ligan sarjanousija Elche taipui kauden ensimmäisessä ottelussaan muun muassa David Silvan tähdittämälle Real Sociedadille 0-3. Elchen kokoonpanossa nähtiin 30-vuotias keskikenttäpelaaja Ramón Folch, joka pelasi kaudella 2012 Suomen Kolmosta ja Regions Cupia PKKU:n paidassa.
Folch on katalonialaisen, talousvaikeuksiin ajautuneen Reus Deportiun kasvatti, jonka ainoa seikkailu Espanjan ulkopuolella on ollut muutaman viikon kestänyt visiitti Suomen Kolmoseen vuonna 2012. PKKU-käynnin jälkeen Folch sai sopimuksen Espanjan neljännelle sarjatasolle UB Conquenseen ja kesällä 2013 hän palasi kasvattajaseuraansa Reus Deportiuhun.
Pikkuhiljaa Folch hivuttautui neljänneltä ja kolmannelta sarjaportaalta yhä ylemmäs ja nyt takana on jo neljä perättäistä kautta toisella sarjatasolla Segundassa – ensimmäinen Reus Deportiussa, kaksi seuraavaa Real Oviedossa ja viime kausi Elche CF:ssä. Kaikkiaan otteluisa Segundassa on pelattuna jo 147.
Viime kaudella Ramón Folch pelasi Elchen paidassa kaikkiaan 37 ottelua, joissa hän teki yhden ja syötti yhden maalin. Keskikentän keskustan pelaaja oli Elchen avauksessa muun muassa 23.8. pelatussa sarjanousun ratkaisseessa ottelussa Gironaa vastaan. La Liga -debyyttiä kentällä ei ole vielä nähty, mutta kenties sekin on edessä pian.
Kuka muistaa @EIFfotboll-paidassa Ykköstä vielä vuonna 2017 pelanneen Paul Akouokoun? Niinpä. Tänään mies Betisin penkillä Real Madridia vastaan. #LaLigafi #Ykkönen
LUE MYÖS:
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Hyvä työ kantaa hedelmää – Luis de la Fuentelle pitkä jatkosopimus Espanjan maajoukkueen kanssa
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
