Kirjoitimme torstaiaamuna siitä, kuinka ruotsalaislehti Expressen huhuili Pikkuhuuhkajien Saku Ylätuvan siirtyvän mahdollisesti lainapestille IFK Mariehamniin. Asiassa ei aikailtu, sillä vain hetki uutisen jälkeen IFK Mariehamn tiedotti siirron vahvistuneen.

21-vuotiaan Ylätuvan lainasopimus kattaa loppukauden 2020. Hänellä on ruotsalaisen AIK:n kanssa vuoden 2022 loppuun ulottuva sopimus.

Keskikentän hyökkäävissä rooleissa tai hyökkääjänä pelaava Ylätupa on lähtöisin Espoosta. Hän pelasi juniorina HJK:ssa ja teki läpimurtonsa Veikkausliigassa RoPS:n paidassa kaudella 2017.

Elokuussa 2017 Ylätupa siirtyi Ajaxin organisaatioon, josta matka jatkui tammikuussa 2019 tukholmalaiseen AIK:hon. AIK:ssa Ylätupa on kuitenkin jäänyt viime aikoina täysin vaille peliaikaa.

[readmore from=Ylätupa-Saku]

Ylätupa on pelannut yli 40 ottelua Suomen nuorisomaajoukkueissa. Tammikuussa 2019 hän oli myös A-maajoukkueen mukana kahdessa maaottelussa.

– Tämä on täydellinen ratkaisu sekä meille että AIK:lle. Olen erittäin tyytyväinen siihen, että onnistuimme saamaan Sakun meille, seurajohtaja Peter Mattsson kommentoi.