Suomen ja Ukrainan alle 21-vuotiaiden miesten maajoukkueet ottivat mittaa toisistaan Helsingin sateisessa tiistai-illassa. Ukraina voitti EM-karsintaottelun maalein 2−0.

Ukraina hallitsi ottelun avausjaksoa. Pikkuhuuhkajien maalissa Will Jääskeläinen joutui heti viiden minuutin jälkeen venymään, kun Ukrainan Danylo Sikan laukoi vaarallisesti kohti Suomen maalia.

Suomen ensimmäisen puoliajan paras paikka siunaantui Aapo Halmeelle, joka puski takatolpalta Benjamin Källmanin hankkiman vapaapotkun ohi maalin.

Ukraina iski heti Halmeen paikan jälkeen. Suomen maalissa Jääskeläinen torjui Maksym Lunovin laukauksen, mutta jatkotilanteesta tulleen Yukhym Konoplyan laukauksen tielle suomalaistorjuja ei ennättänyt.

Ukraina kasvatti johtoaan vielä ensimmäisen jakson lisäajalla. Vahvasti pelannut Sikan viimeisteli syöttökuvion päätteeksi keltaisissa pelanneelle Ukrainalle 2−0-maalin.

Jääskeläinen oli Suomen tärkeimpiä pelaajia myös toisella puoliajalla. Hän otti toisen jakson alkupuolella tärkeitä torjuntoja, mutta merkittävin pelastus tuli 77. minuutilla, kun Heorhiy Tsitaishvili pääsi yrittämään maalintekoa unelmapaikasta. Jääskeläinen otti tilanteessa mahtavan torjunnan.

Suomelta Onni Valakari pääsi vielä 86. minuutilla huippupaikkaan Ukrainan puolustuksen hölmöilyn seurauksena. Valakarin laukaus ei yllättänyt loistavan torjunnan tehnyttä Anatolii Trubinia.

Suomen päävalmentaja Juha Malinen käytti kaikki viisi pelaajavaihtoa jo ennen 70. peliminuuttia, mutta vaihdot eivät kääntäneet peliä Suomelle. Ukrainan ex-maajoukkuepelaaja Ruslan Rotanin valmentamat vierailijat nappasivat ansaitut kolme pistettä.

Suomen lohkon muissa peleissä Tanska voitti Pohjois-Irlannin 1−0 ja Romania murskasi Maltan 3−0. Tulokset tarkoittivat sitä, että Suomen EM-kisamahdollisuudet kuihtuivat. Suomen ohittaneella Ukrainalla on vielä teoriassa mahdollisuus ohittaa Romania.