Arsenal jätti Mesut Özilin pois Valioliiga-joukkueestaan – ”Olen syvästi pettynyt”

Arsenal on jättänyt keskikenttäpelaajansa Mesut Özilin ulos 25 pelaajan Valioliiga-joukkueestaan.
Tykkimiehet ei ottanut häntä myöskään ryhmäänsä Eurooppa-liigaan, joten Özil, 32, voi tällä hetkellä pelata vain Arsenalin alle 23-vuotiaiden joukkueessa.
Özil pelasi edellisen kerran Arsenalin paidassa viime maaliskuussa. Hän siirtyi lontoolaisseuraan vuonna 2013 Real Madridista Arsenalin silloisella ennätyssummalla, 47 miljoonalla eurolla. Sky Sportsin tietojen mukaan hänen viikkotienestinsä ovat noin 385 000 euroa, mikä tekee hänestä Arsenalin seurahistorian korkeapalkkaisimman pelaajan.
– Olen syvästi pettynyt siihen, että minua ei rekisteröity toistaiseksi Valioliigaan, kommentoi Özil sosiaalisessa mediassa.
– Lupasin lojaaliuteni ja uskollisuuteni rakastamalleni seuralle, Arsenalille, kun solmin uuden sopimukseni vuonna 2018, ja minua surettaa, että en ole saanut vastakaikua.
– Olen viikosta toiseen yrittänyt pitää kiinni siitä positiivisesta ajatuksesta, että ehkä saan pian mahdollisuuden päästä takaisin joukkueeseen. Siksi olen toistaiseksi pysytellyt hiljaa.
– Ennen koronavirustaukoa olin todella tyytyväinen kehitykseeni uuden valmentajamme Mikel Artetan alaisuudessa. Meillä on mennyt hyvin ja sanoisin, että suoritukseni olivat todella hyvällä tasolla.
– Mutta sitten asiat muuttuivat, taas, eikä minun annettu enää pelata jalkapalloa Arsenalissa.
– Mitä muuta voin sanoa? Lontoo tuntuu yhä kodilta, minulla on yhä paljon hyviä ystäviä tässä joukkueessa ja minulla on yhä vahva yhteys tämän seuran kannattajiin.
– Aion kaikesta huolimatta jatkaa taistelua pelipaikastani, enkä aio kahdeksannen kauteni Arsenalissa päättyä näin.
Özil on pelannut Arsenalissa 254 ottelua tehden niissä yhteensä 44 maalia ja syöttäen 77. Hänen sopimuksensa lontoolaisseurassa päättyy ensi kesänä. Saksan A-maajoukkueessa Özil pelasi 92 ottelua saavuttaen MM-kultaa ja -pronssia ennen kuin lopetti maajoukkueuransa Erdoğan-kohun jälkeen (LUE LISÄÄ).
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- SJK:n europelit alkoi pettymyksellä
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Vatikaani saa oman jalkapalloseuran – kuka tahansa voi hakea mukaan kokoonpanoon
- WP: Huumeparoni piileskeli virkavaltaa pelaamalla ammattijalkapalloa
- Lyon sai pelastavan päätöksen – sarjapaikka säilyy sittenkin
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- SJK:n europelit alkoi pettymyksellä
- Lähde: Oliver Antman kiinnostaa Belgian suurseuroja
- FC Inter vahvisti tärkeän sopimusuutisen
- Lehti: Jordan Hendersonin ja Ajaxin tiet eroavat
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan