HJK:n naisten europelit alkavat – arpa vei Islannin reissulle
Kansallisessa liigassa vietetään maaottelutaukoa, mutta sarjan (tai silloisen Naisten Liigan) viime kauden mestarilla HJK:lla oli tänäänkin tärkeä päivä. HJK sai nimittäin tietää vastustajansa Mestarien liigan 1. karsintakierroksella.
Koronapandemian vuoksi karsinnat pelataan miesten kilpailun tavoin tänä vuonna yksiosaisina. Arpa heitti HJK:lle vieraspelimatkan Islantiin. Vastustaja on FC Valur, Islannin puolustava mestari ja sarjan tämän hetken kakkonen.
– Upeaa, että vihdoin ollaan lähellä myös europelien alkamista. Pitkä vuosi ollut takana, mutta mahdollisuus päästä näyttämään Euroopan kentillä varmasti sytyttää jokaisen. Myös joukkueen loukkaantumistilanne alkaa näyttämään hieman paremmalta, HJK:n valmentaja Jonne Kunnas kertoo seuran kotisivuilla.
– Valurin joukkueessa on useita maajoukkuepelaajia ja kyseessä on kokonaisuudessaan laadukas ryhmä. Odotan jo, että pääsemme tiimin kanssa vielä tarkemmin tutustumaan sekä laatimaan ottelusuunnitelman, jolla saamme parhaan mahdollisen tuloksen.
HJK oli arvonnassa sijoittamaton. Joukkueet oli jaettu neljän joukkueen arvontaryhmiin, joten mahdollisia vastustajia oli vain kaksi, Valurin lisäksi norjalainen Vålerenga. Seurarankingin perusteella molemmat vaihtoehdot ovat käytännössä samaa tasoa.
Ottelut pelataan 3. ja 4. marraskuuta. Toisen kierroksen arvonta on edessä 6. marraskuuta ja toisen kierroksen ottelut 18.-19. marraskuuta.
Lue lisää: hjk.fi/artikkelit/nai… #HJK #OnVainYksiKlubi #UWCL
HJK voi panna eurokentillä kaiken peliin, sillä Kansallisen Liigan mestari vaihtuu. Sarjaa on pelaamatta enää kaksi kierrosta, ja neljäntenä oleva HJK voi sijoittua parhaimmillaan kolmanneksi. Mestaruudesta taistelevat ahnaasti Åland United ja TiPS, jotka ovat sarjan kärjessä tasapistein. Huimasta loppukiristä haaveilee yhä myös viisi pistettä perässä oleva KuPS, joka kohtaa kahdessa viimeisessä ottelussaan molemmat kärkijoukkueet.
- Lamine Yamal laittoi taas ennätyksiä uusiksi – nyt jalkoihin jäi Kylian Mbappé
- Haastattelu: Kiinnostaako jääminen Veikkausliigaan, Jonathan Svedberg?
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- Jalkapalloilijan traagista kuolemaa seurasi ikävä sekaannus – ”En ole hän”
- Lähde: Kuolemaan johtaneessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti murtui – joutui rajun ryöpytyksen kohteeksi
- Espanjan poliisi tutkii jalkapalloilijan traagista kuolemaa
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Harry Kane lähellä historiallista ennätystä – voi nousta Cristiano Ronaldon rinnalle
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut

- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- Jalkapalloilijan traagista kuolemaa seurasi ikävä sekaannus – ”En ole hän”
- Harry Kane lähellä historiallista ennätystä – voi nousta Cristiano Ronaldon rinnalle
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Espanjan poliisi tutkii jalkapalloilijan traagista kuolemaa