Joko Joel Pohjanpalo päästetään uudessa seurassa irti? – ”Hän tietää vaistonvaraisesti, minne mennä”
Kuva: Getty Images
Keskiviikkona nähtiin kenties siirtoikkunan mielenkiintoisin suomalaissiirto, kun Joel Pohjanpalo siirtyi kauden kestävällä lainapestillä Saksan ensimmäisen Bundesliigan Union Berliniin. Lainaan sisältyy myös osto-optio.
Pohjanpalo on Union Berlinille kauden 11. uusi pelaaja. Siirtoikkuna sulkeutuu ensi maanantaina, ja Pohjanpalo sekä toinen uusi vahvistus, Liverpoolista tuttu maalivahti Loris Karius liittyivät mukaan siirtoikkunan viimeisellä viikolla.
Union Berlin on saanut kahdesta ottelustaan yhden pisteen. Se kohtaa tänään perjantaina Bundesiigan kolmannen kierroksen avausottelussa nollakerhossa olevan Mainzin, joka vaihtoi viikolla valmentajaa.
Vielä ei ole tiedossa, pääseekö Pohjanpalo saman tien Union Berlinin pelaavaan kokoonpanoon, mutta ainakin joukkueen valmentaja Urs Fischer kehui suomalaisen ominaisuuksia lupaavaan sävyyn. Pohjanpalo on treenannut uuden joukkueensa mukana keskiviikkoaamusta lähtien.
– Pohjanpalo on rangaistusaluepelaaja, joka tietää, missä maali on. Hän tietää tilanteen mukaan vaistonvaraisesti, mihin hänen täytyy liikkua, kolmannen kautensa Unionin peräsimessä aloittanut Fischer totesi RBB:n mukaan.
[readmore from=Pohjanpalo-Joel]
– Hän on myös pelaaja, joka pystyy voittamaan palloja ja jatkamaan niitä omille. Hänen pääpelaamisensa on hämmästyttävän hyvää ja olen iloinen, että saimme hänet meille.
– Pohjanpalo on treenannut (Leverkusenissa) koko ajan täysillä ja on myös pelannut muutaman harjoituspelin. Hänestä tulee olemaan meille hyötyä. Katsotaan, joko tänä viikonloppuna.
Ottelu Union Berlin-Mainz alkaa kello 21.30 ja se on nähtävissä V Sportilla ja Viaplaylla.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- Huuhkajat ei kohtaa Valko-Venäjää Suomessa
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Argentiinan ja Espanjan välinen Finalissima jouduttiin perumaan
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Onni Valakarille jättionnistuminen – suomalaiset huippuvireessä
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Suomalaisluotsin joukkue porskuttaa kärjessä – nousu häämöttää
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Kulttihahmolla mahdollisuus nousta Lionel Messin ja Cristiano Ronaldon rinnalle