Saksalaistähti Mesut Özilin agentti sanoo, että Arsenal on kohdellut hänen asiakastaan epäreilusti.

Arsenalin päävalmentaja Mikel Arteta jätti Özilin, 32, ulos Eurooppa-liiga ja Valioliiga-miehistöistään urheilullisiin syihin vedoten. Arteta sanoi muun muassa, että hän epäonnistui tuomaan Özilin parhaat puolet esiin. Saksalaistaituria edustavalle Erkut Sögütille Artetan selitys ei mennyt sellaisenaan läpi.

– Arsenalin kannattajat ansaitsevat rehellisen selityksen, sanoi Sögüt ESPN:n haastattelussa.

– ”Minä epäonnistuin Özilin kanssa”. Et sinä epäonnistunut Özilin kanssa. Sinä epäonnistuit olemaan reilu, rehellinen ja läpinäkyvä.

– Sinä epäonnistuit kohtelemaan kunnioituksella sellaista ihmistä, jolla on sopimus ja joka on ollut lojaali koko ajan.

– Kaikki tietävät, ettei häntä ole kohdeltu reilusti. Hän [Arteta] ei antanut hänelle mahdollisuutta näyttää osaamistaan tällä kaudella.

– Jos pelaajalla on yhä sopimus, niin hänellä pitäisi olla mahdollisuus taistella paikastaan. Mesut ei ole sellaista saanut. Miksi laittaisit hänet kahdesti vaihtopenkille 90 minuutin ajaksi, jos hän ei olisi pelikunnossa tai sitoutunut?

– Kaikki sanovat, että hän harjoittelee hyvin. Per Mertesacker [Özilin entinen joukkuekaveri ja Arsenalin akatemiavalmentaja] sanoi niin julkisesti. Puhuin ainakin viidelle hänen joukkuekaverille, jotka sanoivat, että hän harjoittelee loistavasti. He sanovat, että Mesut on yksi heidän parhaista pelaajistaan, eivätkä he ymmärrä, miksi hänet jätettiin ulos.

– Joten kyse ei voi olla harjoittelusta. Jos kyse ei ole kentällä tapahtuvista asioista, niin mitkä ne urheilulliset syyt ovat? Jos aiot sanoa jotakin, niin sano se totuus, jonka Arsenalin kannattajat ansaitsevat. Muuten älä puhu ollenkaan.

Özilin ja Arsenalin sopimus päättyy tämän kauden jälkeen. Hän on lontoolaisseuran kaikkien aikojen korkeapalkkaisin pelaaja 385 000 euron viikkotuloillaan. Özil on pelannut viimeksi maaliskuussa, ennen Valioliigan koronataukoa.

LUE MYÖS: