Suomalaistopparin paljonpuhuva havainto Espanjan kolmostasolta: ”Kaikki mahtuisivat HJK:n avaukseen”
Kuva: Juha Tamminen
HJK-taustainen Valtteri Vesiaho sai pari viikkoa sitten mielenkiintoisen seurasiirron, kun hän siirtyi Ykkösen KTP:stä Espanjan kolmannelle sarjatasolle Segunda B:hen, Haro Deportivon joukkueeseen.
21-vuotias puolustaja on pelannut TPS:ssä ja KTP:ssä Ykköstä 30 ottelua ja HJK:ssa Veikkausliigaa 18 peliä. Haro Deportivon kausi alkaa vasta maaottelutauon jälkeen 18. lokakuuta, mutta joukkueen keskiviikkoinen harjoituspeli Real Sociedadin B-joukkuetta vastaan avasi topparin silmiä siitä, kuinka kovalle tasolle hän on siirtynyt.
– 1-2 voitto Sociedadin junnutehtaasta. Täytyy olla rehellinen ja myöntää, että muutto Espanjaan on avannut silmiä, kuinka paljon hyviä pelaajia on olemassa, Vesiaho kirjoitti Twitterissä.
– Ei mitään suomalaisilta pois, mutta kyllä esimerkiksi Real Sociedadin B:n avauksesta kaikki menisi heittämällä HJK:n, KuPS:n ja Interin avaukseen. Käsittämättömän taitavia, nopeita, vahvoja sekä teknis/taktinen toiminta kentällä on ihailtavaa tasoa. Ilolla odotan mitä Espanjan vuosi opettaa.
1-2 voitto Sociedadin junnutehtaasta. Täytyy olla rehellinen ja myöntää, että muutto Espanjaan on avannut silmiä kuinka paljon hyviä pelaajia on olemassa. Ei mitään suomalaisilta pois mutta kyllä esimerkiksi Real Sociedadin B avauksesta kaikki menisi heittämällä
Now it’s official!! Dream has come true! Playing abroad with this beautiful club @HaroDeportivo thanks for the @KTPKotka for giving me this opportunity
And what’s the best, my favourite football country after Finland of course

#vamos
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti kahdeksanvuotiaan HJK-juniorin valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa
- Virallista: Viki Savonen siirtyy FC Interin organisaatioon
- Thiago Silva palaa Euroopan kentille
- Afrikan mestaruusturnaukseen merkittävä muutos
- Virallista: Axel Vidjeskog poistuu ruotsalaisseurasta
- Expressen: AIK etsii uutta päävalmentajaa – tuttu nimi noussut keskusteluissa esiin
- Robin Lod on pian vapaa agentti – seurapomo: ”Haluaisimme pitää hänet, mutta…”
- KuPSin päävalmentajanimitys kerää irvailua – ”Taitaa aueta pullo heti uudelleen”
- KuPS-tähti jättää seuran: ”Kaikki hyvät asiat päättyvät aikanaan”
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa
- Thiago Silva palaa Euroopan kentille
- Virallista: Axel Vidjeskog poistuu ruotsalaisseurasta
- Afrikan mestaruusturnaukseen merkittävä muutos
- Robin Lod on pian vapaa agentti – seurapomo: ”Haluaisimme pitää hänet, mutta…”
- Expressen: AIK etsii uutta päävalmentajaa – tuttu nimi noussut keskusteluissa esiin
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- Expressen: HJK:sta tuttu maalivahti herättää kiinnostusta Allsvenskanissa
