Teemu Pukki takoi kaksi maalia kahdeksaan minuuttiin – hattutemppu ei aivan toteutunut Norwichin voitossa
Kuva: Getty Images
Huuhkajien tähtihyökkääjä Teemu Pukki teki kaksi maalia Englannin Mestaruussarjassa, kun hänen edustama Norwich voitti Bristol Cityn 3-1-lukemin lauantai-iltapäivänä.
Pukki osui ensimmäisen kerran jo ottelun kuudennella minuutilla, kun hän laukoi Marco Stiepermannin syötön rangaistusalueen keskeltä vasempaan alakulmaan.
Kahdeksaa minuuttia myöhemmin maaliverkot heiluivat jäälleen, kun suomalaiskärjen napakka veto kimposi puolustajan jalkojen kautta sisään. Osuma oli Pukin neljäs tämän kauden Mestaruussarjassa.
Bristol City kavensi ottelun 1-2:een vartin pelin kohdalla. Argentiinalaistaituri Emiliano Buendía onnistui kuitenkin juuri ennen taukoa ja palautti keltapaitojen kahden maalin johtoaseman.
Bristol City epäonnistui toisella jaksolla pilkulta, eikä saanut aikaiseksi toivomaansa takaa-ajoa. Pukki kävi myös lähellä päivänsä kolmatta, mutta poistui kentältä ilman hattutemppua pelin 86. minuutilla. Kamppailu päättyi lopulta Norwichin 3-1-voittoon.
Norwich on voittonsa myötä Englannin Mestaruussarjan sarjataulukon toisella sijalla 17 pisteessä. Piikkipaikalla lepää tällä hetkellä 22 pistettä haalinut Reading.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- PSG voitti UEFA Super Cupin – Désiré Doué ratkaisi voiton Aston Villaa vastaan
- Virallista: Romelu Lukaku vaihtaa seuraa – Napoli saa vain murto-osan maksamastaan
- Cristiano Ronaldo meni naimisiin
- Lue kokonaisuudessaan Lionel Messin koskettava viesti isälleen
- Entisen supertähden sopimus puretaan – vieläkö hänellä on annettavaa?
- Suomalaislupauksen osakkeet nousussa – nyt pamautettiin tyhjentävä vertaus
- SuomiFutiksen tiedot: VPS:stä tuttu Yassine El Ouatki herättää kiinnostusta Veikkausliigassa
- Johannes Klæbo naureskelee jalkapalloilijoiden harjoittelulle – ”Joskus toivon, että…”
- PSG ja Aston Villa iskevät yhteen – Super Cup -finaali näkyy ilmaiseksi tv:ssä
- Donald Trump lausui pahaenteiset sanat Gianni Infantinosta: ”Jos hän on poissa…”
- PSG ja Aston Villa iskevät yhteen – Super Cup -finaali näkyy ilmaiseksi tv:ssä
- Voidaanko puhua supertähdestä? – Internazionale pyytää nyt isoa kalaa
- Suomalaislupauksen osakkeet nousussa – nyt pamautettiin tyhjentävä vertaus
- Johannes Klæbo naureskelee jalkapalloilijoiden harjoittelulle – ”Joskus toivon, että…”
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi