Huuhkajien konkarivahti Niki Mäenpää löysi uuden seuran Englannissa
Kuva: Getty Images
Englannin Mestaruussarjassa pelaava Stoke on vahvistanut hankkineensa suomalaismaalivahti Niki Mäenpään ”lyhytaikaisella” sopimuksella.
Mäenpää, 35, jäi viime kauden jälkeen ilman seuraa jätettyään Bristol Cityn, jota hän edusti kahden vuoden ajan. Hän on pelannut Englannissa myös Brightonissa ja kierrellyt aiemmin urallaan Hollannissa ja Ranskassa.
Stoke kertoo tiedotteessaan, että se tarvitsi tukea maalivahtiosastolleen, josta ovat loukkaantuneet Adam Davies ja Angus Gunn. Kahdessa edellisessä sarjapelissä Stoken maalia on vartioinut 20-vuotias Josef Bursik.
Kaikkiaan Mäenpäällä on kokemusta Mestaruussarjasta 31 ottelun verran. Suomen A-maajoukkueessa hän on esiintynyt 26 kertaa, joista viimeisin oli maaliskuussa 2016. Viimeksi hän oli mukana Huuhkajien ringissä lokakuun maaotteluissa.
Stoke on 13 kierroksen jälkeen Mestaruussarjassa kahdeksantena. Viime tiistaina se hävisi Teemu Pukin edustamalle Norwichille 2-3 suomalaishyökkääjän iskettyä kaksi osumaa.
Stoke City can confirm the signing of Niki Mäenpää on a short-term contract.
Welcome to the Club, Niki
#SCFC
Welcome to the Club, Niki
#SCFC
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit