Katso: Teemu Pukki onnistui huimassa tempussa ”kylmänä tiistai-iltana Stokessa” – mistä kuuluisa Lionel Messiin yhdistetty Stoke-sanonta sai alkunsa?

Teemu Pukki oli voiton takuumies, kun Norwich haki kolme pistettä Stokesta maalein 3-2. Pukki iski kaksi komeaa osumaa ja Norwichin kannattajat valitsivat Pukin ottelun parhaaksi pelaajaksi ylivoimaisella äänimäärällä.
Pukki osoitti näin ollen ”pärjäävänsä kylmänä iltana Stokessa”. Ensimmäisen osuman Pukki iski upealla tavalla Emiliano Buendían läpisyötöstä. Pukki otti ensimmäisen kosketuksen rinnallaan ja toisella kosketuksella lähti kova volley-potku oikeaan alakulmaan boksin sisältä, vasemmalta reunalta. Katso osuma alempaa (koko pelin kooste artikkelin lopussa).
Pukin toinen maali jäi lopulta ottelun voittomaaliksi, ja se oli myös komeaa katsottavaa. Josh Martin pelasi pallon pystyyn Pukille, ja suomalaishyökkääjä ohitti rauhallisesti Stoken maalivahti Josef Bursikin ja siirsi pallon tyhjään maaliin.
Artikkeli jatkuu twiitin jälkeen.
Twitter täyttyi nopeasti viittauksista kuuluisaan Stoke-sanontaan. Sanonta liittyy alunperin Barcelonan tähtipelaaja Lionel Messiin. Sanonnan totesi ensimmäisen kerran tv-kommentaattori Andy Gray, joka epäili Messin kyvykkyyttä pelata Valioliigassa.
– Hänellä olisi vaikeuksia kylmänä iltana Britannia Stadiumilla (Stoken kotistadion), Gray totesi Richard Keysille kaudella 2010-11 Evertonin ja Manchester Cityn välisen ottelun studio-osuudessa.
Messi valittiin vuonna 2010 maailman parhaaksi jalkapalloilijaksi, kuten kävi myös vuosina 2009, 2011, 2012, 2015 sekä edellisen kerran, kun Ballon d’Or jaettiin vuonna 2019. Gray ei silti tuolloin ollut vakuuttunut siitä, että Messi pystyisi samanlaiseen dominointiin Valioliigassa. Stoke oli tuolloin tunnettu todella puolustusvoittoisesta pelitavastaan ja siitä, kuinka vaikea paikka Britannia Stadium oli vastustajille.
Lopulta sanonta kääntyi monien suussa muotoon ”pystyisikö hän siihen kylmänä iltana Stokessa?”, vaikka Grayn sanonta oli enemmänkin toteamus. Messi sai myös lopulta kuulla Grayn kommenteista ja vastasi siihen lyhyesti.
– Näiden ihmisten pitäisi ymmärtää, että olen pelannut lapsena Argentiinan Rosariossa kauheissa oloissa 11-vuotiaana. Kentällä oli lasia, koloja ja kaikkea, Messi totesi tuolloin.
Stokea vuodet 2014-17 edustanut Bojan Krkic ehti pelata Messin joukkuetoverina Barcelonassa. Hän totesi, ettei Stoke tuottaisi maailman parhaalle jalkapalloilijalle ongelmia.
– Ymmärrän, etteivät joukkueet pidä pelaamisesta meidän kotikentällämme, etenkään talvisin tuulisessa ja kylmässä säässä, mutta olemme myös vahva joukkue. Tosin, jos Messi tulisi tänne pelaamaan, olisi hän erinomainen myös täällä, nykyisin Montreal Impactissa Jukka Raitalan ja Lassi Lappalaisen joukkuetoverina pelaava Krkic totesi vuonna 2016.
Edellisen kerran, kun Norwich kohtasi Stoken vieraskentällä kaudella 2018-19 Pukki onnistui myös maalinteossa 2-2-tasapelissä. Norwich ja ennen kaikkea Pukki ovat osoittaneet ”pystyvänsä siihen kylmänä iltana Stokessa”.
Muokattu 25.11. klo 10.14: Korjattu Pukin osumien järjestys sekä se, että Pukki onnistui myös kaudella 2018-19 maalinteossa Stokea vastaan vieraissa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”