Marcus Forss ja Onni Valakari nousivat sukujensa parhaiksi maalintekijöiksi A-maajoukkueessa heti debyyteissään
Kuva: Juha Tamminen
Suomi teki keskiviikkoiltana äärettömän kovan tempun, kun se kaatoi vieraskentällä hallitsevan maailmanmestarin Ranskan maalein 2-0 (lue otteluraportti). Erityisen hieno ilta oli ensimmäistä A-maaotteluaan pelanneille Marcus Forssille ja Onni Valakarille, jotka voivat ikänsä puolesta pelata vielä alle 21-vuotiaiden maajoukkueessakin – ja ovat tähän saakka pelanneetkin. Kumpikin nimittäin onnistui heti debyytissään maalinteossa.
Forss ja Valakari eivät ole suinkaan sukujensa ensimmäisiä maajoukkuepelaajia, vaan heidän sukunimensä on lukenut Suomi-paidan selkämyksessä ennenkin. Molemmat nousivat kuitenkin heti kättelyssä omien sukujensa parhaiksi maalintekijöiksi.
Marcus Forssin isoisä Rainer Forss pelasi vuosina 1951-1960 kaikkiaan 18 A-maaottelua, mutta maaleja hän ei näissä tehnyt. Silloisessa B-maajoukkueessa Forss teki maalinkin. Rainer Forss voitti vuonna 1953 Suomen mestaruussarjan maalikuninkuuden, ja pelasi enimmäkseen hyökkääjänä, mutta joskus myös puolustajana.
Marcuksen isä Tero Forss on puolestaan Inter Turun seuraikoneita, ja hänet valittiinkin ensimmäisten joukossa lokakuussa 30-vuotiaan Interin Hall of Fame -kunniagalleriaan. 52-vuotias Tero Forss pelasi komean veikkausliigauran, mutta ei esiintynyt maajoukkueessa.
Onni Valakarin isä, KuPS:n valmentajaksi vastikään palkattu Simo Valakari puolestaan pelasi uransa aikana 32 A-maaottelua, muttei tehnyt näissä yhtään maalia. Keskikentän puolustavassa roolissa pelannut Simo Valakari oli kentällä muun muassa kesäkuussa 1998 Helsingissä pelatussa harjoitusottelussa, jossa Suomi taipui Ranskalle niukasti maalein 0-1.
Vain reilua kuukautta myöhemmin Ranska voitti kotikisoissaan maailmanmestaruuden. Samassa ottelussa pelasivat myös eilen Ranskan paidassa debytoineen Marcus Thuramin isä Lilian Thuram sekä Ranskan nykyinen päävalmentaja Didier Deschamps.
Simo Valakari oli mukana myös Markku Kanervan valmennustiimissä A-maajoukkueessa reilun puolen vuoden ajan vuonna 2017.
LUE MYÖS: Some meni sekaisin Huuhkajien sensaatiomaisesta Ranska-voitosta – ”Brasilia seuraavaksi!”
LUE MYÖS: Näin kansainvälinen media reagoi Huuhkajien historialliseen voittoon – hurjat tilastot paukkuivat Ranskan kustannuksella
LUE MYÖS: Maajoukkueessa maalitili auki Ranskaa vastaan – Marcus Forss kertasi V Sportille ikimuistoista debyyttiään: ”Ei sitä ehkä siinä hetkessä tajunnut”
LUE MYÖS: ”Saimme kunnon opetuksen” – Ranskan päävalmentaja Didier Deschamps listasi syitä Huuhkajien yllättävälle voitolle
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- MM-kisoissa loistanut maalivahtisankari sai ison siirron
- Neymar teki kaksi maalia ja hölmöili pelikiellon
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Itävallassa melkoinen yllätys: tennistähti vaihtaa mailan nappulakenkiin
- Mark van Bommel MM-kisajoukkueen peräsimeen
- KOK: Fifan ja Donald Trumpin touhuja ei tutkita
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Sinnikäs Jaro kukisti SJK:n kutkuttavassa paikallisottelussa
- Italian päävalmentajaksi yksi kärkihakija – ura laskussa
- Jättisiirto: Hollannin laituri hurjalla siirtosummalla eksoottiseen liigaan
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Kuka ansaitsee Ballon d’Orin? Luis Figo nimesi oman suosikkinsa
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Lähteet: MM-kultaa voittanut saksalaislegenda palaa maajoukkueeseen
- Jürgen Klopp latasi suorat sanat saksalaismedialle: ”Lähden heti, jos…”
- Itävallassa melkoinen yllätys: tennistähti vaihtaa mailan nappulakenkiin
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Tässäkö on MM-kisatähden seuraava seura? Neuvottelut käynnissä
- Mark van Bommel MM-kisajoukkueen peräsimeen
- Jättisiirto: Hollannin laituri hurjalla siirtosummalla eksoottiseen liigaan