AC Oulu hankki hyökkäysvoimaa – suomalaistaiturista maksettiin siirtokorvaus
Kuva: Juha Tamminen
Veikkausliigaan ensi kaudeksi noussut AC Oulu on hankkinut laitahyökkääjä Samu Alangon Ykkösessä pelaavasta Vaasan Palloseurasta. Alangolla, 22, ja VPS:lla oli sopimusta jäljellä vielä vuoden verran, joten AC Oulun piti maksaa hänestä siirtokorvaus.
– Pelaajasiirrot ovat luonnollinen osa pelaajapolkua ja osoitus toimivasta juniorityöstä. Tällä kertaa Samulla oli halu päästä siirtymään Ouluun ja lisäksi pääsimme sopimukseen kohtuullisesta siirtokorvauksesta, niin emme nähneet syytä olla hyväksymättä siirtoa, VPS Oy:n puheenjohtaja Timo Harri kommentoi seuran sivuilla.
Alanko ja AC Oulu solmivat kaksivuotisen sopimuksen, joka sisältää lisäksi option kaudesta 2023.
Viime kaudella hän pelasi Ykkösessä 18 ottelua tehden niissä yhteensä viisi maalia ja syöttäen kahdeksan. Veikkausliigassa Alanko on pelannut urallaan 27 ottelua, joissa hän on tehnyt kaikkiaan kaksi maalia ja syöttänyt neljä. Vuosina 2017-2018 hän edusti Itävallassa First Vienna FC:tä ja FK Austria Wieniä ennen kuin palasi kasvattajaseuraansa Vepsuun.
[readmore from=Veikkausliiga]
– Samu on juoksuvoimainen ja nopea hyökkääjä. Hän pystyy pelaamaan molempia laitoja sekä tarvittaessa myös keskellä. Hän osaa kuljettaa ja haastaa, sekä kykenee myös maalintekoon ja kuten tilastot kertovat, luomaan paikkoja muille. Olemme erittäin tyytyväisiä pitkästä sopimuksesta, jonka aikana odotusarvot sekä joukkueen että Samun kehityksen suhteen ovat korkealla, AC Oulun urheilutoimenjohtaja Markus Heikkinen taustoittaa liiganousijan tiedotteessa.
Myös päävalmentaja Jyrki Ahola on erittäin iloinen Alangon sopimuksesta.
– Samu ajoittaa pystyynjuoksut erinomaisesti ja on vahva pallollisena päästessään kuljettamaan vastustajan linjaa kohti. Monipuolisena pelaajana hän kykenee suorittamaan molemmilla laidoilla. Valmennuksen näkökulmasta Samu on tärkeä hankinta joukkueeseen erikoisosaamisensa ansiosta – lisäksi pitkä sopimus mahdollistaa pitkäjänteisen työn hänen kanssaan.
Alanko saapuu Ouluun isoin odotuksin.
– Olen todella kiitollinen, että seura halusi satsata minuun pitkällä sopimuksella. Seurasin viime kaudella todella paljon AC Oulun pelejä ja tykkäsin tavasta, jolla se pelasi. Koen, että minulla on paljon vahvuuksia, jotka sopivat seuran pelitapaan. Tämä siirto on minun uran kannalta todella tärkeä tässä vaiheessa. Odotan kovasti treenien ja pelien alkamista.
Alangon diilin myötä AC Oululla on tällä hetkellä 15 pelaajasopimusta ensi kaudeksi.
Laitahyökkääjä @SamuAlanko siirtyy AC Ouluun @VPS1924 riveistä. Sopimus on mallia 2+1.
#acoulu #oulu #laivastonsiniset @Veikkausliiga #pohjoistavoimaa
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tottenhamin menestysluotsi löysi uuden työpaikan
- Sami Hyypiä sai kovan kunnianosoituksen – toisen suomalaisen sivuuttaminen hämmentää
- MM-fiaskosta huolimatta Hollanti teki kisahistoriaa
- Javier Hernández: ”Portugalin keskikentän pitää tajuta, millainen pelaaja kärjessä on”
- Mitä Cristiano Ronaldo kuiskasi itselleen? – vaihtoehtoja on kaksi
- Maalinteossa onnistunut MM-puolustaja tarttui Bayernin haaviin – parhaat pelivuodet ovat vielä edessä päin
- Virallista: Julian Nagelsmann eroaa – Jürgen Klopp korvaajaksi?
- Haastattelu: TPS:n urheilujohtaja Kasper Hämäläinen etsii hyökkääjiä kesän siirtoikkunassa
- Algerian ykköstähti Riyad Mahrez lopettaa maajoukkueuransa
- Marko Arnautović lopettaa maajoukkueuransa – Itävallan pelaajat kyynelehtivät ”liikuttavan” puheen aikana
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- HJK täräytti hurjan hankinnan Portugalin pääsarjasta
- Englannilla fyysisesti mahdoton tehtävä MM-kisoissa – ”Valtava etu Meksikolle”
- Jani Honkavaara menettämässä avainpelaajansa
- Marokon MM-tähti siirtyy Bayern Müncheniin
- Kroatialta hylättiin MM-trillerissä maali 103. minuutilla – päätös oli kirjaimellisesti hiuskarvan varassa
- Jürgen Klopp: järisyttävä MM-huhu alkaa levitä
- Bild: Julian Nagelsmann eroaa – selitykset eivät kelvanneet Saksan futispomoille
- Sveitsi 16 parhaan joukkoon MM-kisoissa – 88 vuoden kirous ohi
- L’Équipe: Glen Kamara jätettiin ulos Rennesin harjoituskaudelta
