”Henkilökohtaisesti hän on minulle vuoden 2020 kohokohta” – Stéphanie Frappart rikkoi jälleen kerran jalkapallon lasikattoja
Kuva: Getty Images
36-vuotias ranskalainen Stéphanie Frappart on nainen, joka tietää, miltä lasikattojen rikkominen tuntuu. Nuoresta iästään huolimatta Frappart on ollut FIFA:n kansainvälisten erotuomarien listalla jo vuodesta 2009 lähtien. Vaikka hän jakoikin oikeutta muun muassa naisten MM-finaalissa vuonna 2019, on Frappart saanut huomiota erityisesti siksi, että hän on ollut ”ensimmäinen” monessa miesten kilpailussa.
Frappart toimi erotuomarina vuonna 2011 Ranskan miesten kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla. Vuonna 2014 hän jakoi ensimmäisenä naisena oikeutta toisella sarjaportaalla Ligue 2:ssa, ja huhtikuussa 2019 oli Ligue 1:n vuoro – ensimmäisenä naistuomarina Ranskan pääsarjassa.
Myös UEFA kiinnitti huomiota Frappartin hyviin suorituksiin, ja nimitti hänet tuomariksi elokuussa 2019 pelattuun Supercupin loppuotteluun Liverpoolin ja Chelsean välillä. Koko Frappartin tuomarikolmikko koostui naisista, ja trio sai onnistumisestaan pelissä varauksettomat kehut.
Lisäksi Frappart on tuomaroinut aiemmin kahdessa Eurooppa-liigan lohkovaiheen ottelussa sekä syyskuisessa Nations Leaguen pelissä Latvian ja Maltan välillä.
Tuoreimman lasikattonsa Stéphanie Frappart rikkoi keskiviikkona, kun hän toimi ensimmäisenä naisena erotuomarina miesten Mestarien liigassa. Frappart nimettiin tuomariksi Juventuksen ja Kiovan Dynamon väliseen otteluun, jonka Serie A -jätti voitti 3-0. Tällä kertaa avustavat erotuomarit olivat miehiä.
Congratulations, Stéphanie!
"2020 is the year it matters to be a girl dad.."
Well said, @kate_abdo
Well said, @kate_abdo
Stephanie Frappart - the first female referee on the biggest stage of European club football.
It's about time. Great achievement and inspiration to others. Hopefully this will be a regular occurrence very soon. #JuveDynamo #UCL
Very happy!!
We want more!!
History maker. Last night, Stéphanie Frappart became the first woman to referee a men's #UCL match.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- AC Oulu putosi Suomen Cupista heti kättelyssä – Isokangas: ”Kyllähän tämä tulos on pettymys”
- Katso: Matti Peltola iski komean maalin
- Jari Litmaselta tiukka ulostulo MTV:llä: ”Niihin ei pitäisi puuttua”
- Seitsemän maalia ja dramaattinen loppu: Bayern München pudotti Real Madridin
- Mikä oli Lionel Messin osuus valmentajan lähdössä? – Sisäpiiristä uusi paljastus
- Haastattelu: IF Gnistanin Danny Pérez tähtää Venezuelan A-maajoukkueeseen
- Ranskalle kova kolaus – hyökkääjä sivuun MM-kisoista
- Kai Meriluoto iski maalin Ruotsissa – IFK Värnamon voittotili auki
- Julkisuuden henkilöistä tuttu Gilla FC tiedottaa: iso muutos!
- Veikkausliiga-seuran päävalmentaja myönsi: vitosdivarin joukkue aiheutti isoja vaikeuksia
- Julkisuuden henkilöistä tuttu Gilla FC tiedottaa: iso muutos!
- Veikkausliiga-seuran päävalmentaja myönsi: vitosdivarin joukkue aiheutti isoja vaikeuksia
- Mikä oli Lionel Messin osuus valmentajan lähdössä? – Sisäpiiristä uusi paljastus
- Seitsemän maalia ja dramaattinen loppu: Bayern München pudotti Real Madridin
- Jari Litmaselta tiukka ulostulo MTV:llä: ”Niihin ei pitäisi puuttua”
- Jättiyllätys: Lionel Messin mestarivalmentajalta odottamaton sokkipäätös
- Toni Korkeakunnas debytoi Panevėžysin peräsimessä – sai punaisen kortin: ”Se oli vähän turhaa”
- Haastattelu: IF Gnistanin Danny Pérez tähtää Venezuelan A-maajoukkueeseen
- Napolin omistajalta raju visio – punaiset ja keltaiset kortit pois jalkapallosta
- Ranskalle kova kolaus – hyökkääjä sivuun MM-kisoista



