Kulttihyökkääjä yritti saada siirron pois Arsenalista haukkumalla Arsène Wengeriä r*nkkariksi: ”Se ei toiminut”
Kuva: Getty Images
Tanskan maajoukkueen entinen hyökkääjä Nicklas Bendtner on pelaaja, jolla riittää tarinoita kerrottavaksi uraltaan.
Bendtner, 32, teki kovaa jälkeä varsinkin maajoukkueessa ja ajoittain seuratasolla, mutta hänet tunnettiin huippu-urallaan enimmäkseen kohupelaajana, joka toi kommelluksensa ja päähänpistonsa kaikkialle mukanaan.
Tanskalaiskärki vietti lähes kymmenen vuotta kirjoilla Arsenalissa tehden 171 ottelussa yhteensä 47 maalia. Tuoreessa FourFourTwon haastattelussa Bendtner kertoo, että kesällä 2013 hän halusi pois Tykkimiehistä niin kovin, että otti likaiset keinot käyttöön ja yritti haukkua seuran legendamanagerin Arsène Wengerin pystyyn.
– Me kunnioitimme toisiamme ja kävimme todella hyviä keskusteluja, olimme rehellisiä toisillemme. Mutta sillä hetkellä halusin lähteä Arsenalista ja Crystal Palace oli tehnyt minulle loistavan tarjouksen.
– Diili kaatui, koska Arsenal ei löytänyt minulle korvaajaa.
– Wenger soitti minulle ja sanoi: ”Anteeksi, et voi lähteä”. Se tuntui minulle valtavalta iskulta, koska olin odottanut lähtöä koko viikon. Sanoin Arsènea runkkariksi ja kusipääksi, jotta hänen olisi myytävä minut, mutta se ei toiminut.
– Se osoitti minulle hänen luonteensa, koska hän selitti, että oli seuran parhaaksi, että jäin sinne. Hänen kanssa oli vaikea riidellä.
– Se oli ainoa kerta, kun keskustelumme kuumeni. Kaikilla muilla kerroilla hän vain huusi minulle!
Bendtner sai lopulta siirtonsa muualle, kun hän siirtyi seuraavana vuonna Wolfsburgiin, josta hän jatkoi matkaansa Rosenborgin kautta FC Kööpenhaminaan. Tänä vuonna Bendtner on pelannut kööpenhaminalaisen Tårnby FF:n yli 32-vuotiaiden joukkueessa.
LUE MYÖS:
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Unelmamaalin iskenyt Leo Walta Ylelle: ”No, aika hyvä päivä oli”
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Tripla-Jolle! Suomi murskasi San Marinon – maajoukkuedebytantilta hurjat tehot
- Romano: Mo Salah saa rinnalleen maailmanmestarin – yllättävä diili valmis
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Koronakohu kasvaa – jo toinen pelaaja ulos maajoukkueesta
- Tässä Huuhkajien hyökkäävä avaus – Lukas Hradecky penkin puolella
- HS: Jacob Friis ei sulattanut keskustelua liittyen Huuhkajien pelaajavalintoihin: ”Minä valitsen pelaajat”
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:sään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Romano: Mo Salah saa rinnalleen maailmanmestarin – yllättävä diili valmis
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Koronakohu kasvaa – jo toinen pelaaja ulos maajoukkueesta
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Unelmamaalin iskenyt Leo Walta Ylelle: ”No, aika hyvä päivä oli”
- HS: Jacob Friis ei sulattanut keskustelua liittyen Huuhkajien pelaajavalintoihin: ”Minä valitsen pelaajat”
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne