TPS:n luottopelaajalle jatkosopimus – ”Tintti soitti melkein heti kauden päättymisen jälkeen”
Kuva: Juha Tamminen
Veikkausliigasta Ykköseen pudonnut TPS on solminut jatkosopimuksen Rasmus Holman kanssa. 28-vuotiaan luottotopparin uusi pahvi kattaa seuraavat kaksi kautta.
Holma aloittaa ensi vuonna seitsemännen kautensa TPS:n raitapaidassa. Puolustaja debytoi jo kaudella 2015 seuran edustusryhmässä.
TPS:n johtohahmoihin kuuluva Holma on jo ollut kahdesti mukana nostamassa turkulaisseuran Veikkausliigaan. Pääsarjatasolla peliaikaa kertyi kausina 2018 ja 2020 42 ottelussa, joissa syntyi kolme maalia.
Holman päätöksessä painoi päävalmentaja Jonatan Johanssonin lupaama vastuu. Toppari opiskelee myös parhaillaan Turun Kauppakorkeakoulussa.
-”Tintti” (Jonatan Johansson) soitti melkein heti kauden päättymisen jälkeen ja hän teki selväksi, että tarjolla on iso rooli ja asema joukkueessa. Olen ajatellut asian niin, että nyt pitää keskittyä pelaamiseen, kun siitä nauttii. Olen saanut myös opintojani eteenpäin, mutta niitä oikeita töitä ehtii tehdä sitten myöhemminkin, Holma kommentoi TPS:n tiedotteessa.
LUE MYÖS:
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Unelmamaalin iskenyt Leo Walta Ylelle: ”No, aika hyvä päivä oli”
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Tripla-Jolle! Suomi murskasi San Marinon – maajoukkuedebytantilta hurjat tehot
- Romano: Mo Salah saa rinnalleen maailmanmestarin – yllättävä diili valmis
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Koronakohu kasvaa – jo toinen pelaaja ulos maajoukkueesta
- Tässä Huuhkajien hyökkäävä avaus – Lukas Hradecky penkin puolella
- HS: Jacob Friis ei sulattanut keskustelua liittyen Huuhkajien pelaajavalintoihin: ”Minä valitsen pelaajat”
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:sään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui