Chorley – Wolves: Sensaatiot loppuvat

FA Cup
Chorley – Wolves
Perjantai 22.01. klo 21:45
Kuudennella sarjatasolla National League Northissa pelaava Chorley on tällä hetkellä yksi FA Cupin sensaatiojoukkueista. Se on pudottanut matkallaan kohti neljättä kierrosta kolme EFL-joukkuetta ja nyt vastaan tulee jo joukkue Valioliigasta, kun Wolverhampton saapuu vierailulle Lancashireen. Chorley pudotti Wolvesin FA Cupista vuonna 1986, kun Wanderers oli urheilullisessa ja taloudellisessa aallonpohjassa silloisessa neljännessä divisioonassa.
Chorley on ehtinyt pudottaa jo cupista Wiganin, Peterboroughin sekä viime kierroksella nuorisopitoisella joukkueella esiintyneen Derbyn. Joukkueen kausi kuudennella sarjatasolla ei ole tarjonnut mitään erityistä, mutta Chorley on hyvällä iskuetäisyydellä nousu-playoffeihin. Viime viikonloppuna Chorley otti tärkeähkön voiton keskikastin Farsleystä. Epäilemättä kuitenkin perjantain ottelu on seuran ja pelaajien suurin kamppailu ikinä.
Wolves tarvitsisi piristystä, sillä peli on kulkenut kehnosti Valioliigassa. Viime kierroksella West Bromwich lipui toisella jaksolla voittoon, eikä Nuno Espirito Santon suojateille voi antaa ottelusta puhtaita papereita. Nuno saattaa harjoittaa ottelussa pientä kierrätystä tarjotakseen joillekin pelaajille hieman lepoa ennen seuraavia Valioliigakamppailuja. Poissaoloja vierailla on kourallinen – varsinkin Raúl Jíméneziä Wolves kaipaisi kipeästi.
Lyö vetoa ottelusta:
Chorleyn kotikentän kunnosta on esitetty arvailuja ja Nuno on ilmaissut huolensa pelaajiensa terveydestä huonokuntoisen kentän vuoksi. Jos kenttä on heikossa jamassa, se tasoittaa hieman joukkueiden välistä suunnatonta tasoeroa. Silti tähän otteluun tekee mieli lyödä Wolvesin suurinumeroisempaa voittoa – Chorleyn sensaatiot loppuvat tähän iltaan. Vetosuositus on Aasialainen tasoitus, Wolves -2.5 kertoimella 2,00.
tarjoaa mojovaa bonaria. Talletusbonus on tarjolla peräti 150€ asti. Näin 150 euron talletus tuo sinulle heti hurjat 300€ pelirahaa.
Lunasta n tervetulopaketti näin:
- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 150 euron talletuksella 300€ pelirahaa.
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Uskomaton peli Serie A:ssa – veljekset osuivat isänsä edessä
- Huh, mikä trilleri! SJK:n ja HJK:n pelin tulos ratkesi ajassa 90+8
- Tähtipelaajansa myynyt Inter kasvatti sarjajohtoaan
- Ange Postecogloulle ankea alku uudessa seurassa
- AC Milan -tähti kiistää välirikon maajoukkuevalmentajan kanssa
- Simo Valakari valittiin Skotlannin toisen sarjatason kuukauden valmentajaksi
- Italopodcast: Gennaro Gattuson voitokas alku & Derby d’Italia
- Valmentaja vahvisti: Lukas Hradecky kaksi kuukautta sivussa pelikentiltä
- Axel Kouame vastasi Jani Honkavaaran kommentteihin: ”Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä”
- Maajoukkuepodcast: Mitä nyt Huuhkajat?
- Uskomaton peli Serie A:ssa – veljekset osuivat isänsä edessä
- Huh, mikä trilleri! SJK:n ja HJK:n pelin tulos ratkesi ajassa 90+8
- AC Milan -tähti kiistää välirikon maajoukkuevalmentajan kanssa
- Ange Postecogloulle ankea alku uudessa seurassa
- Simo Valakari valittiin Skotlannin toisen sarjatason kuukauden valmentajaksi
- Haastattelu: Nikolas Talo, 22, jätti FC Hakan ja siirtyi Ruotsiin – kertoi mielipiteensä Andy Smithistä: ”Ei siinä ollut mitään järkeä”