”Fidel, minä rakastan sinua” – Diego Maradonan perintö täydentyi yllättävällä kohteella Kuubassa
Diego Maradonan kuolemasta on kulunut noin puolitoista kuukautta. Argentiinalaisten ja muiden jalkapallon ystävien raskain suruaika on jo takana, mutta monenlaista henkistä ja kulttuurillista perintöä Maradonalta luonnollisesti jälkeen jäi.
Toki Maradonan jäämistöön kuuluu myös materiaalista perintöä. Tämän jakoon valmistauduttaessa koettiin myös yllätys, kun Kuuban entisen hallitsijan Fidel Castron poika soitti Maradonan asianajaja Matías Morlalle muistuttaakseen häntä siitä, että edesmennyt presidentti oli lahjoittanut jalkapalloilijalle talon Kuuban pääkaupungissa Havannassa. Toinen asianajaja Mauricio D’Alessandro kertoi uutisesta medialle maanantaina.
Morlaa edustavan D’Alessandron mukaan talo sijaitsee Havannan La Praderassa, jossa Maradona asui noin neljän vuoden ajan ollessaan vuosituhannen alussa Kuubassa huumevieroituksessa ja kuntoutuksessa. Tuolloin Maradona ystävystyi läheisesti vuonna 2016 kuolleen Fidel Castron kanssa.
– Hän (Castron poika) muistutti, että sen talon parvella on lukuisia Maradonan tavaroita, D’Alessandro kertoi.
Asianajajan mukaan tavaroista on pidetty hyvää huolta ja niitä on niin paljon, että niiden varaan voisi rakentaa museon.
– Siellä on valokuvia, postikortteja, kortteja maailman johtajilta ja Maradonan itsensä maalaamia seiniä.
D’Alessandron mukaan Maradonalla oli tapana maalata aamulla herättyään spraymaalilla seinille viestejä kuten ”Fidel, minä rakastan sinua”.
[readmore from=Maradona-Diego]
– Talo on koskematon ja käytettävissä, D’Alessandro lisäsi.
Maradonan muu perintö on mittava, eikä sen laajuudesta ole vielä tarkkaa tietoa.
Maradona menehtyi 25. marraskuuta kotonaan Buenos Airesissa muutama viikko aivoleikkauksensa jälkeen. Legenda oli kuollessaan 60-vuotias. Fidel Castro puolestaan toimi kommunistisen Kuuban johtajana lähes 50 vuotta, vuodesta 1959 vuoteen 2008.
Lähde: Mundo Deportivo
- Viljami Sinisalo jätettiin taas penkille – menettikö pelipaikkansa?
- Kap Verden MM-kapteeni on vapautettu raiskausepäilystä – naista syytetään väärästä ilmiannosta
- ”Aasian jalkapallohistorian pahin sulaminen” on käynnissä
- Portugalin päävalmentaja vahvistaa: Cristiano Ronaldon lopettamisuutinen tuli puskista – kutsu olisi käynyt
- Virallista: Portugali valitsi uuden kapteenin
- Virallista: Monivuotinen luottopelaaja jättää IF Gnistanin
- Ilveksen puolustuslinja vahvistuu – Ykkösliigan topparilupaus siirtyy Tampereelle
- Ranskassa hulvaton temppu! Kun peli ei naurata, pannaan sirkusmusiikki soimaan
- Ilves tiedotti: Seitsemän pelaajaa jättää Ilveksen kauden 2026 jälkeen
- Entinen huippupelaaja on sitäkin parempi valmentaja – Filipe Luís teki historiaa AS Monacossa
- ”Aasian jalkapallohistorian pahin sulaminen” on käynnissä
- Virallista: Monivuotinen luottopelaaja jättää IF Gnistanin
- Virallista: Portugali valitsi uuden kapteenin
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- Ilveksen puolustuslinja vahvistuu – Ykkösliigan topparilupaus siirtyy Tampereelle
- Viljami Sinisalo jätettiin taas penkille – menettikö pelipaikkansa?
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- Entinen huippupelaaja on sitäkin parempi valmentaja – Filipe Luís teki historiaa AS Monacossa
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä
- Lukas Hradecky vei suomalaisten kohtaamisen eurokentillä