HIFK hankki TPS:n luottopuolustajan – ”Odotamme hänen kuuluvan sarjan kärkitoppareihin”
Kuva: Juha Tamminen
Helsingin IFK on solminut vuoden sopimuksen toppari Aldayr Hernándezin kanssa.
Kolumbialaispuolustaja siirtyy HIFK:hon Turun Palloseurasta, jota hän edusti Ykkösessä ja Veikkausliigassa kahdella edeltävällä kaudella. Kaikkiaan Hernández, 25, esiintyi TPS:n paidassa 56 kertaa.
– Veikkausliigatasolla jatkaminen on minulle tärkeä askel uralla. Olen innoissani HIFK:n paidassa pelaamisesta ja haluan pelata hyvän kauden Helsingissä. Joukkueen kanssa tavoitteena on tietysti saavuttaa mahdollisimman korkea sarjasijoitus kauden päätteeksi. Olen työteliäs pelaaja ja tulen antamaan kaikkeni jokaisessa ottelussa ensi kaudella. Lupaan kantaa HIFK:n paitaa ylpeydellä, Hernández kommentoi uuden seuransa tiedotteessa.
– Aldayrilla on takanaan vahva debyyttikausi Veikkausliigassa ja on määrätietoisesti menossa eteenpäin urallaan. Hyvän ja varman puolustuspelinsä lisäksi hän tuo meille uutta osaamista hyökkäyspään erikoistilanteisiin. Etsimme tulevan kauden joukkueeseen ennen kaikkea oikean työmoraalin ja asenteen omaavia pelaajia, ja Aldayr sopii tähän profiiliin mainiosti. Odotamme hänen kuuluvan sarjan kärkitoppareihin ensi kaudella, toteaa HIFK:n urheilutoimenjohtaja Mika Lönnström.
HIFK:lla on Hernándezin myötä kasassa seitsemän pelaajasopimusta ensi kaudeksi.
LUE MYÖS:
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- Kylian Mbappé: Joukkuepalkinnot ovat saaneet liikaa painoarvoa
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”
- Haastattelu: Jevgeni Baškirov on kuntouttanut polveaan lähes puoli vuotta – ”En toivo tätä kenellekään”
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”

- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta