Huippukaappaus vai totaalinen floppi? – Real Madridin akatemiakasvatti HIFK:hon: ”Uskomme yllättävän monet”
Helsingin IFK on vahvistanut joukkuettaan espanjalaisella Felipe ”Pipe” Sáezilla, kertoo seura virallisilla kotisivuillaan.
Sáezin sopimus HIFK:n kanssa on voimassa kauden 2021 loppuun saakka. Vasen laitapuolustaja on kotoisin Madridista ja viettänyt suurimman osan juniorivuosistaan Real Madridin kirjoilla.
Aikuisurallaan hän on pelannut pääasiassa Espanjan kolmanneksi korkeimmalla sarjaportaalla, josta kokemusta löytyy yli 40 ottelun verran.
HIFK on 25-vuotiaan Sáezin ensimmäinen seura Espanjan ulkopuolella.
Jos ylläoleva upotus ei näy, klikkaa tästä.
– Olen hyökkäävä pelaaja ja olen aina tykännyt pelata sellaisissa joukkueissa, jotka pitävät palloa paljon. Helsinkiin muuttaminen tuntui hienolta mahdollisuudelta, sillä en aikaisemmin ole pelannut ulkomailla, Sáez kertoi HIFK:n tiedotteessa.
– Kävin keskusteluita HIFK:n kanssa ja sain seurasta hyvän vaikutelman. Odotan jo kovasti kauden alkamista sekä Helsingissä asumista. Olen ymmärtänyt, että tämä on kaunis kaupunki etenkin kesällä.
[readmore from=Veikkausliiga]
HIFK:n urheilutoimenjohtaja Mika Lönnström odottaa monipuoliselta Sáezilta isoja asioita tulevalla kaudella.
– Pipe Sáez tuo vasenjalkaisena puolustajana meille niitä ominaisuuksia, joita olemme halunneet joukkueeseen jo pidemmän aikaa, Lönnström kommentoi.
– Hän pystyy pelaamaan sekä neljän linjassa että wing-backina, joten saamme hänen kauttaan joukkueen peliin uusia ulottuvuuksia viime kauteen verrattuna.
– Uskomme hänen yllättävän monet tulevalla kaudella.
- Mestarien liigassa ennätykselliset murskajaiset – jo tunnin kohdalla 7–0!
- Liverpool koki yllätystappion – Kaan Kairisen joukkue oli lähellä jysäyttää Real Madridia vastaan
- Suomalaishuippu kohtaa Real Madridin Mestarien liigassa
- Virallista: Juhani Ojala lopettaa uransa
- Haastattelu: Alexander Ring lopettaa uransa levollisin mielin
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Glen Kamara pudotettiin maajoukkueesta – taustalla viime tauon tapahtumat?
- Katso: Pikkuhuuhkajien joukkue nimetty EM-jatkokarsintoihin
- Jacob Friis nimesi Huuhkajat – Pikkuhuuhkajien keskikenttämies nousee A-maajoukkueeseen
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Virallista: Kapteeni poistuu TPS:stä – ”En vaihtais päivääkään”
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Mestarien liigassa ennätykselliset murskajaiset – jo tunnin kohdalla 7–0!
- Liverpool koki yllätystappion – Kaan Kairisen joukkue oli lähellä jysäyttää Real Madridia vastaan
- Jacob Friis nimesi Huuhkajat – Pikkuhuuhkajien keskikenttämies nousee A-maajoukkueeseen
- Lamine Yamal laittoi taas ennätyksiä uusiksi – nyt jalkoihin jäi Kylian Mbappé
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
