Jättimäinen pettymys! Yleisö ei pääse paikalle, kun Helmarit pelaa paikasta EM-kisoihin

Suomen Palloliitto tiedotti perjantaina, että naisten jalkapallomaajoukkue, Helmarit, joutuu pelaamaan tulevan EM-karsintaottelun Portugalia vastaan tyhjille katsomoille.
Aluehallintovirasto päätti tällä viikolla pidentää pääkaupunkiseudun kokoontumisrajoituksia helmikuun loppuun asti.
Helmarit kohtaa Portugalin Helsingin Bolt Arenalla 19. helmikuuta, joten koronarajoitusten vuoksi otteluun ei oöe mahdollista ottaa yleisöä.
Helmarit johtaa EM-karsintalohkoaan, kun kaksi ottelukierrosta on vielä pelaamatta. Voitto Portugalista varmistaisi Helmareiden kisapaikan Englannissa 2022 pelattavaan EM-lopputurnaukseen. Myös tasapeli tai tappio pitää joukkueen kisahaaveet elossa, sillä Suomi sijoittuu kahden viimeisen ottelun tuloksista huolimatta vähintään lohkonsa kakkoseksi. Kolme parasta lohkokakkosta etenevät suoraan lopputurnaukseen ja muut jatkavat karsintojen play off -vaiheeseen
YLE näyttää Suomen EM-karsintapaikan ratkaisevat ottelut kanavillaan.
Helmarit taistelee 19.2. Bolt Arenalla EM-lopputurnauspaikasta (voitolla kisoihin!) valitettavasti ilman yleisöä.
YLE näyttää ottelun kanavillaan, kerääntykäämme ruudun ääreen kannustamaan!
Lue koko tiedote:
palloliitto.fi/jalkapallouuti…
#Helmarit #FINPOR #AnnaÄänesi
Mikäli yllä oleva twiitti ei näy, voit katsoa sen tästä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan