Kahdelle siirtohuhulle jo jarrua – Rafael Benítez odottelee lisää tarjouksia
Kuva: Getty Images
Valmentajamaailmassa syntyi viikonloppuna kuhinaa, kun menestynyt espanjalaisvalmentaja Rafael Benítez ilmoitti purkaneensa sopimuksen kiinalaisen Dalian Professionalin kanssa. Syy aikaiseen lähtöön Kiinasta on koronapandemiassa, sillä Benítez halusi asettaa perheensä hyvinvoinnin etusijalle.
Välittömät huhut yhdistivät 60-vuotiaan Benítezin Celticiin ja hänen entiseen seuraansa Newcastleen, mutta espanjalaisen siirtoekspertin Guillem Balaguen mukaan Benítez ei ainakaan toistaiseksi siirry kumpaankaan näistä seuroista.
Balague kertoi, että Celtic harkitsi Beníteziä joukkueen johtajaksi Neil Lennonin paikalle. Tämä olisi sikälikin mielenkiintoista, sillä tällöin skottijättejä Celticiä ja Rangersia valmentaisi Benítez ja tämän entinen kapteeni Liverpoolista, Steven Gerrard. Benítez ei kuitenkaan Celticiin tässä vaiheessa siirry, vaan ”haluaa levätä vähän aikaa”. Lennonin asema joka tapauksessa horjuu, sillä Celticin neljän ottelun voitoton putki on seuran pisin sitten vuoden 2000.
Benítez valmensi Newcastlea vuosina 2016-2019 ennen Kiinaan lähtöään, mutta erimielisyydet seuran omistavan Mike Ashleyn kanssa johtivat yhteistyön päättymiseen. Yrityksistä huolimatta Ashley ei ole vieläkään onnistunut seuraa myymään.
– Newcastle ei ole vaihtoehto Rafa Benítezille tämän omistajan aikana. Jos omistaja vaihtuu, niin ehkä sitten, Balague arvelee.
– Rafa kunnioittaa valtavasti faneja, seuraa ja kaupunkia. Minusta tuntuu myös, että hänellä on työ siellä kesken.
[readmore from=Benitez-Rafael]
Benítezin kerrotaan saaneen tarjouksia Saksasta ja myös joltain maajoukkueelta. Balaguen mukaan valmentaja aikoo kuitenkin odotella Englannissa jonkin aikaa ja ”katsoa, mitä tapahtuu.” Benítez asuu perheineen Liverpoolissa.
Chelsea ei ole Balaguen mukaan Benítezistä kiinnostunut, vaikka antaisikin potkut Frank Lampardille. Chelsea tavoittelisi tässä tapauksessa ennemminkin PSG:stä lähtöpassit saanutta Thomas Tuchelia.
Benítez on valmentanut Dalianin, Newcastlen ja Liverpoolin lisäksi aiemmin urallaan muun muassa Valenciaa, Real Madridia, Napolia ja Chelseaa.
Lähde: BBC
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sky Sports: Santeri Väänänen jättää Rosenborgin – uusi seura Saksasta
- Cristiano Ronaldo tykkäsi julkaisusta, jossa Argentiinaa syytetään MM-korruptiosta
- KuPSille niukka tappio Mestarien liigan karsinnoissa – katastrofista ei ole kyse
- Lehti: Luka Modrićin maajoukkueura lähes paketissa, seuratasolla ura jatkuu vielä
- Haastattelu: Näin Teemu Pukki kommentoi HJK:n vaikeaa kautta
- Haastattelu: HJK:n tuore hankinta Santeri Haarala jätti Ruotsin taakseen – jää kaipaamaan yhtä asiaa
- Lionel Messi: ”Kipu on valtava”
- Fifa aloitti tutkinnan MM-finaalin jälkeisistä tapahtumista
- Bayern München -peluri jatkosopimukseen
- Uefa asettui Fifaa vastaan – puheenjohtajalta raju temppu
- Lionel Messi: ”Kipu on valtava”
- Fifa aloitti tutkinnan MM-finaalin jälkeisistä tapahtumista
- Zlatan Ibrahimović laittoi kommentaattoriuransa pakettiin kesken lähetyksen
- Uefa asettui Fifaa vastaan – puheenjohtajalta raju temppu
- Lähde: Jürgen Klopp Saksan päävalmentajaksi – tässä sopimus
- L’Équipe: Rayan Cherki kiukutteli läpi MM-kisojen – massiivinen asenneongelma
- Hupaisa käänne: Espanja editoi Donald Trumpin ulos mestaruuskuvasta
- Bayern München -peluri jatkosopimukseen
- Paolo Maldini yrittää houkutella Pep Guardiolan Italiaan
- Belgian maajoukkueen päävalmentaja vaihtuu