Valioliiga
Manchester City – Brighton
Keskiviikko 13.01. klo 20:00

Manchester City lähtee keskiviikkona liikkeelle tietoisena siitä, että paikallisvastustaja United on juuri siirtynyt Valioliigan kärkeen. Rästiottelunsa hoitamalla Citizens pääsee kyllä iskuetäisyydelle ja joukkue taitaa tällä hetkellä olla isoin mestarisuosikki – tosin kausi on vielä pitkä. Brightonin vaikeudet otteluiden voittamisessa jatkuivat FA Cupissa: neljännen sarjatason Newport kaatui vasta pilkkujen jälkeen.

City ei ole antanut koronamurheitten lannistaa, vaan jatkoi viime viikolla hienoja otteitaan. United kaatui Liigacupissa ja Birmingham FA Cupissa. Otteluruuhkassa avainpelaajien kuormitus nousee avainasemaan, mutta Pep Guardiola osannee kyllä annostella rasitusta oikein ja penkillä on edelleen leveyttä, vaikka kourallinen miehiä pois onkin. City on edellisen kerran hävinnyt jalkapallo-ottelun marraskuussa, joten joukkue on timanttisessa iskussa.

Samaa ei voi sanoa Brightonista. Vaikka joukkueen voisi sanoa esiintyvän jatkuvasti tuloksiaan paremmin, oli FA Cupin ottelu Newportia vastaan kovin apea ja ottelujen voittaminen on lähes ylivoimaista. Newport pääsi aivan ottelun loppuhetkillä tasoihin kolmosmaalivahdin amatöörimokasta johtuen, joten rasitusta lisättiin vielä jatkoajan sekä pilkkujen verran. Pitkähkö loukkaantumislista ei helpota Graham Potterin tilannetta yhtään.

Lyö vetoa ottelusta:

Keskiviikon ottelusta voi odottaa maaleja, sillä Brightonin tyyliin ei kuulu ultrapuolustava taktiikka. City tulee viemään ottelun hyvin todennäköisesti nimiinsä. Vetosuositus on runsasmaalisuudesta: Ottelussa yli 3.5 maalia kertoimella 2,25.

tarjoaa 100% talletusbonusta. Saat 25 euroon asti talletuksen heti tuplana tilille. Lisäksi luvassa mm. 5 euron ilmaisveto! Kierrätysvaatimus on niin helppo, ettei mitään järkeä. Vain 1x kierrätys!

LYÖ VETO

Lunasta in 100% talletusbonus näin:

  1. Avaa pelitili TÄSTÄ.
  2. Tee talletus.
  3. Saat 25 euron talletuksella 50€ pelirahaa.

LYÖ VETO