Manchester United – Manchester City: Vastustaja Spursille hakusessa
Image: Getty Images
EFL Cup
Manchester United – Manchester City
Keskiviikko 06.01. klo 21:45
Manchesterin seurat tulevat Liigacupin välierään huikeasta tilanteesta Valioliigassa: molemmat ovat nousseet vakaviksi mestariehdokkaiksi ja joukkueet ovat myös kuntopuntarin kaksi kärkijoukkuetta. Kokoonpanopuolta ottelussa määrittävät suuresti Cityn koronahuolet. Ottelun voittaja kohtaa Liigacupin finaalissa Tottenhamin.
Manchester Unitedin viime aikojen vire on ollut tyrmäävä. Ainoastaan Mestarien liigan lohko päättyi pettymykseen – kotimaan kamaralla jälki on ollut tasaisen kovaa. Uudenvuoden päivänä Aston Villa kaatui ansaitusti hyvän esityksen jälkeen. Ainoat varmat poissaolijat ovat loukkaantunut Marcos Rojo sekä pelikiellossa oleva Edinson Cavani. Odotettavissa on, että Ole Gunnar Solskjaer nimeää tähän otteluun vahvan kokoonpanon ja kierrätystä harrastetaan enemmän viikonlopun FA Cup -pelissä.
Manchester City voitti viikonloppuna Chelsean vastustamattomalla tulivoimallaan. Suoritus oli erityisen komea senkin puolesta, että joukkueessa mellastaa tällä hetkellä koronavirus, josta kärsii kaikkiaan kuusi peluria. Pep Guardiolan odotetaankin pitävän joukkueensa rungon melko lailla samana kuin viikonlopun matsissakin. Vaihtoehtoja ei itse asiassa ole niin kauheasti, sillä lisäksi Aymeric Laporte sekä Nathan Ake ovat pelikuntojensa osaltaan arvoituksia.
Lyö vetoa ottelusta:
City saa vahvan avauksen kentälle vaikeuksistaan huolimatta. Silti kerroinasettelu houkuttaa valitsemaan Unitedin vetoihin, sillä matsi vaikuttaa kertoimia tasaisemmalta. Unitedilla on lisäksi enemmän lepopäiviä alla ennen tätä ottelua. Vetosuositus on Manchester United menee jatkoon kertoimella 2,40.Huomaa varhainen voitonmaksu illä!
illä on mahtava kampanja meneillään: valituista liigoista saat voitot heti käteisenä, jos vetokohteesi siirtyy kahden maalin johtoon – riippumatta ottelun lopputuloksesta! Lue lisää: VARHAINEN VOITONMAKSU tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon. Lunasta in tervetulopaketti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.
LUE MYÖS:
- Ratkesiko Veikkausliigan maalikuninkuus jo nyt?
- ”Viime yönä tehtiin yksi parhaista maaleista jalkapallohistoriassa”
- Lionel Messille kunniaa – uusi kasvi löydetty
- Italialaiskomeetta iski hattutempun ja teki Serie A -historiaa – vaihdossa odotti vihainen valmentaja
- Pitkä Veikkausliiga-taival on ohi – putoaja ja karsija selvillä
- Robert Ivanov MTV:lle: ”En ole lopettanut maajoukkueuraani ja haluaisin päästä sinne”
- Otso Liimatta saattaa palata pelikentille sunnuntaina
- Islamofobiset laulut kävivät kalliiksi – tästä napsahti sakko
- Natsikohu: Real Madrid ja La Liga -pomo napit vastakkain
- Veteraanihyökkääjä saavutti kovan rajapyykin
- Suurseura joutui hämmentävän rituaalin kohteeksi – natsihuudot johtivat pidätyksiin
- ”Järkyttävä esitys jälleen” – fanien mitta täyttymässä Huuhkajat-peluriin
- MTV: Jarkko Wissin aika SJK:ssa ohi – uusi luotsi selvillä
- Trabzonspor-luotsi kehui KuPSia: ”Taistelivat hyvin”
- BBC: Euroopan futispomot haluavat Arsène Wengerin Fifan johtoon: ”Kyse ei ole rahasta, statuksesta tai egosta”
- KuPS kolmen ottelun tappioputkessa – Miika Nuutinen: ”Jalkapallo laittaa välillä eteen kiperiä tilanteita”
- Veteraanihyökkääjä saavutti kovan rajapyykin
- Vieraskannattajat aiheuttivat ongelmia KuPSin pelissä
- Näin Fabinho kommentoi KuPS-ottelua – puheeksi nousi myös Man City
- Mohamed Salah löylytti KuPSia – Petteri Pennanen: ”Hyvä esimerkki, miksi…”