Marseillen pomo lateli raivoissaan uhkavaatimuksia pelaajilleen – ”Opetelkaa kieli, tai teidät myydään pian”

© Kuva: Getty Images

Ligue 1:n kärkipään tuntumassa kamppaileva Marseille koki lauantaina kirvelevän tappion, kun se hävisi kotikentällään silloiselle sarjajumbolle Nîmesille 1-2. Marseillen Florian Thauvin missasi maalittomalla avausjaksolla rangaistuspotkun, ja toisella puoliajalla Nîmes karkasi voittoon ruotsalaisen keskikenttäpelaajan Niclas Eliassonin kahdella maalilla.

Tappio sai Marseillen puheenjohtajan Jacques-Henri Eyraud’n raivostumaan pahemman kerran pelaajilleen. RMC Sport raportoi tilanteesta, jossa Eyraud saapui puhuttelemaan joukkuetta ennen sunnuntain harjoituksia ja huusi näille litanian lyttäyksiä ja jopa puolittaisia uhkauksia.

– Hän kertoi meille, että pelimme oli säälittävä, me olimme surkeita, Ligue 1:n sarjajumbo käveli ylitsemme ja ettei meillä ollut lainkaan tahtoa. Emme ole juuri koskaan nähneet häntä sellaisena, nimettömänä pysyttelevä pelaajiston jäsen kertoi lehdelle.

– Puheenjohtaja oli raivoissaan. Hän sanoi, ettemme olleet pelipaidan arvoisia emmekä kunnioittaneet kannattajia. Hänen mielestään olisimme päässeet kotiin vasta aamukolmelta, jos stadion olisi ollut täysi.

Niin ikään nimettömänä pysyttelevä valmennusryhmän jäsen antoi myös lausuntonsa raivonpuuskasta lehdelle:

– Jacques-Henri rauhoittui loppua kohti ja selitti, että koska meillä on kaksi peliä rästissä, olemme yhä mukana kisassa. Hän kuitenkin pyysi pelaajia katsomaan itseään peilistä. Se on ihan normaalia eilisen jälkeen, hän kertoi.

Lehden raportin mukaan Eyraud latasi pelaajilleen, että liian moni heistä ”luulee itsestään liikaa”, eikä kukaan heistä ”ole sillä tasolla, mitä eurooppalaisessa huippuseurassa tarvitaan”. Hänen mukaansa kaikkien pitäisi palata takaisin maan pinnalle.

Eyraud antoi pelaajilleen myös kaksi uhkavaatimusta. Niitä pelaajia, joiden sopimukset päättyvät tähän kauteen, hän kehotti juttelemaan valmentaja André Villas-Boasin ja urheilujohtaja Pablo Longorian kanssa seuraavien 48 tunnin sisällä ja vakuuttamaan heidät siitä, että he haluavat jatkaa ammattilaisuraansa. Jos keskustelua ei tapahtuisi, pelaajien pitäisi poistua Marseillesta uuteen seuraan ennen tammikuun loppua. Tällaisia pelaajia on Marseillen kokoonpanossa Transfermarktin mukaan tällä hetkellä 11.

Toinen uhkavaatimus kohdistui joukkueen ulkomaalaispelaajiin. Heille Eyraud totesi, että mikäli he eivät opi nopeasti ranskaa, heidät tullaan myymään kesällä.

Lähde: Get Football News France


Ota 20 ilmaiskierrosta

Ei omaa rahaa, ei riskiä

  • Avaa pelitili Lucky Dinolle.
  • Saat heti ilman omaa rahaa 20 ilmaiskierrosta Narcos-peliin!
  • Tallettajille lisäksi jopa 400€ bonus + 100 ilmaiskierrosta lisää.