Saksalainen maailmanmestari palaamassa Bundesliigaan yli kymmenen vuoden poissaolon jälkeen
Kuva: Getty Images
Vuoden 2014 maailmanmestari, keskikenttäpelaaja Sami Khedira on palaamassa kotimaahansa Saksaan ja Bundesliigaan yli kymmenen vuoden poissaolon jälkeen. Sekä Kicker että Bild kertovat, että 33-vuotias Khedira allekirjoittaa maanantaina sopimuksen putoamistaistoa käyvän Hertha Berlinin kanssa.
Khediran kerrotaan matkustaneen Berliiniin jo lauantaina. Epäselvää on vielä, purkaako Khedira sopimuksensa Juventuksen kanssa, vai maksetaanko hänestä jonkinlainen siirtokorvaus. Todennäköisintä on, että Khedira pääsee siirtymään ilmaiseksi.
Khediran uskotaan solmivan Herthan kanssa sopimuksen tämän kauden loppuun asti. Siirtoekspertti Gianluca Di Marzion mukaan sopimuksessa on optio vuoden jatkosta tiettyjen pykälien täyttyessä.
Alun perin Khediran piti käydä lääkärintarkastuksessa ja allekirjoittaa sopimus jo sunnuntaina, mutta niitä siirrettiin maanantaille ”viimeisten muodollisuuksien” takia. Herthan johtokunnan puheenjohtaja Carsten Schmidt vahvisti kuitenkin jo siirron olevan erittäin lähellä.
– Puhuin hänen kanssaan vähän aikaa pitkään puhelimessa. Minusta hän on mahtava johtaja ja erittäin menestyksekäs jalkapalloilija, joka on pelannut monissa ammattilaisseuroissa ja kerännyt niissä paljon kokemusta, Schmidt sanoi Khedirasta Sky90:lle.
Khedira ei ole ollut tällä kaudella kertaakaan Juventuksen kokoonpanossa, ja hän puhuikin jo marraskuussa avoimesti siirtohaluistaan. Tuolloin Khedira toivoi vielä siirtoa Englannin Valioliigaan, mutta nyt edessä näyttääkin olevan Bundesliigaan paluu.
[readmore from=Khedira-Sami]
Jos siirto toteutuu, tulee Hertha Berlinistä Khediran ammattilaisuran neljäs seura. Hän pelasi kasvattajaseurassaan VfB Stuttgartissa neljä kautta ennen kuin siirtyi Real Madridiin 14 miljoonalla eurolla kesällä 2010. Viiden La Liga -kauden jälkeen matka jatkui Juventukseen kesällä 2015.
77 A-maaottelua pelannut Khedira on voittanut maailmanmestaruuden lisäksi viidesti Serie A:n, kerran La Ligan, kerran Bundesliigan ja kerran Mestarien liigan.
Lähde: Transfermarkt
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- HJK:n Viljamaa ottaa jättiaskeleen urallaan – siirto Juventukseen
- Kaikki jalkapallon miesten Suomen Cupista 2026
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Juuri nyt: KuPSin Otto Ruoppi siirtyy Bundesliigaan
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Karim Benzema suuttui ja meni lakkoon – seura yrittää korjata tilanteen
- Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjan La Ligaan
- Manchester Cityn akatemian kasvatti IFK Mariehamniin
- HJK:n Viljamaa ottaa jättiaskeleen urallaan – siirto Juventukseen