39-vuotias Hope Solo on yksi maailman menestyneimmistä naisjalkapalloilijoista ja yksi kaikkien aikojen maalivahdeista. Yhdysvaltalainen voitti urallaan kaksi olympiakultaa ja yhden maailmanmestaruuden, hänet valittiin kahdesti MM-kisojen parhaaksi maalivahdiksi ja neljä kertaa peräkkäin (2012-2015) vuoden parhaaksi maalivahdiksi maailmassa.
Solo pelasi vuonna 2016 päättyneellä pelaajaurallaan kaikkiaan 202 A-maaottelua. Sekä jo uransa aikana että myös uransa jälkeen hän on ollut hyvin näkyvä hahmo myös kentän ulkopuolella ja yhteiskunnallisessa keskustelussa, aivan USA:n maajoukkueen nykyisen tähden Megan Rapinoen tapaan.
Nyt Solo on puhunut BBC Players -podcastissa siitä, kuinka vaikea hänen alkunsa maajoukkueessa vuonna 2000 oli. Solo kuvaili värikkääseen tapaan sitä, millainen kiusaamiskulttuuri maajoukkueessa oli.
– Saavuin silloin pahojen tyttöjen kerhoon. Suurin osa pelaajista tuli rikkaista valkoisista perheistä, Solo kuvaili.
– Naisten maajoukkueen kulttuuri on hyvin etuoikeutettu valkoinen kulttuuri. Meille ei oltu mukavia. He eivät olleet vastaanottavaisia eivätkä kutsuneet meitä pöytäänsä istumaan. Sosiaalisessa mielessä maajoukkueessa kasvaminen oli hyvin vaikeaa.
– Muistan, kuinka Carli Lloyd (294 A-maaottelua) ja minä aina sanoimme: ”Meidän täytyy muuttaa tätä kulttuuria”. Hän ja minä olimme hyvin vastaanottavaisia emmekä kiusaajia. Olimme todella mukavia tytöille, jotka tulivat joukkueeseen.
Vaikka Solon maajoukkuedebyytistä on kulunut jo yli 20 vuotta, ei hän ole varma, onko joukkue yhtään sen yhtenäisempi ja ilmapiiri ystävällismielisempi. Ajat ja käytännöt ovat ehkä muuttuneet, mutta muutos on tuonut uusia haasteita tullessaan.
– Halusimme aina muuttaa sitä kulttuuria, mutta en ole lopulta varma, onnistuimmeko.
– Ympäristö on nyt paljon avoimempi. Joukkueeseen on nyt helpompi tulla, mutten tiedä, auttaako se rakentamaan nuorten urheilijoiden luonnetta. Heidän tiensä on usein hyvin siloiteltu.
– Minulla oli paljon vanhempia valmentajia. Monet läheiset ystäväni, jotka valmentavat pääsarjatasolla, eivät enää tiedä, kuinka nuorempia sukupolvia valmennetaan.
– Pelaajia ei voi patistaa samalla tavalla kuin hyvin kilpailullista urheilijaa kuten Carlia patistettiin. Heitä pitää palvella. Ympäristö on täysin erilainen, eikä se ole välttämättä aina hyvä juttu. Se luo pehmeämpiä urheilijoita, Solo arvelee.
Lähde: AS