Urho Nissilä, 30, pelaa kolmatta kauttaan unkarilaisessa Puskás Akadémiassa. 

Hyökkäävä keskikenttäpelaaja siirtyi vapaana agenttina Puskás Akadémian riveihin tammikuussa 2024.

Nissilä allekirjoitti tuolloin seuran kanssa puolentoista vuoden mittaisen sopimuksen. Osapuolet tekivät viime keväänä kesään 2027 ulottuvan jatkosopimuksen.

Nissilä sai Puskás-siirtonsa jälkeen paljon peliaikaa, mutta kuluvalla kaudella vastuu on jäänyt selvästi pienemmäksi. 

Vielä viime kaudella suomalainen oli joukkueensa ehdoton avauskokoonpanon pelaaja ja kellotti viikosta toiseen isoja peliminuutteja. Nissilä nimettiin viime kaudella 22 kertaa joukkueensa avauskokoonpanoon Unkarin pääsarjassa. 

Ero tähän kauteen on ollut merkittävä, sillä Nissilä on pelannut koko kauden aikana vain reilut 200 minuuttia sarjaotteluissa ja päässyt vain kerran Puskás Akadémian avauskokoonpanoon.

SuomiFutis-sivusto haastatteli Nissilää viime viikolla.

Nissilä kertoi muun muassa Mikael Soisalon houkutelleen hänet Unkariin. Soisalo pelaa Nissilän kanssa Puskás Akadémiassa.

– Kuulin seuran kiinnostuksesta ja he halusivat minut testille pariksi viikoksi Espanjan harjoitusleirille. Se tuntui hyvältä vaihtoehdolta. Kuulin paljon hyvää Soisalolta, ja tämä oli lopulta helppo valinta. 

– Siihen aikaan tämä oli paras vaihtoehto. Oli jonkinlaisia muitakin vaihtoehtoja, mutta ei niin kiinnostavia, joihin olisin halunnut tarttua. Puskás oli selvästi kaikista paras vaihtoehto, Nissilä avasi.

Puskás Akadémia on taistellut viime vuosina Unkarin mestaruudesta. 

Seura on sijoittunut edellisen kuuden vuoden aikana vain kertaalleen kolmen parhaan ulkopuolelle. Viime vuonna mestaruustaistelu ratkesi vasta loppumetreillä, ja Ferencváros voitti mestaruuden kolmen pisteen erolla Puskás Akadémiaan.

Sen sijaan tämä kausi on ollut paljon vaikeampi. Nissilän ja Soisalon joukkue on ollut koko kauden keskikastissa, ja sarjakärki Győri on karannut yli 20 pisteen päähän.

– On ollut todella vaikea kausi. Pettymys niin joukkueelle kuin henkilökohtaisellakin tasolla. Emme ole saaneet hyviä tuloksia ja olemme aika alhaalla sarjataulukossa. En ole itse saanut pelata. Tämä on ollut iso pettymys, Nissilä myönsi.

– Vaikea sanoa, mistä vaikeudet johtuvat. Jos tietäisin, niin varmasti kertoisin sen kaikille. Tämä on jalkapalloa. Joskus pelit menevät hyvin ja silloin tuntuu, että voitot tulevat itsestään. Se menee myös toisinpäin. Kun ei kulje, niin silloin tuntuu, että hävitään jokainen peli.

Nissilä pitää myös omaa kauttaan vaikeana. Nissilä sanoo suoraan, että hänen olisi pitänyt pelata paremmin.

– Valmentaja varmasti tietäisi paremmin [pienestä peliajasta]. Silloin, kun olen päässyt pelaamaan, niin olisi pitänyt pelata paremmin. Mahdollisuuden saadessa olisi pitänyt olla parempi. Pettymys on ollut henkilökohtaisesti.

– Peliaika tulee peliesitysten perusteella. Olisi pitänyt pelata paremmin, jotta saisi enemmän peliaikaa, Nissilä sanoi.

Nissilä kokee Puskás Akadémian pelaavan varsin suoraviivaista jalkapalloa. Pallo pyritään pelaamaan nopeasti boksiin.

– Haluamme pelata aika suoraviivaisesti ja päättää hyökkäykset nopeasti. Emme halua ottaa paljoakaan riskejä pallonhallintavaiheessa. Pelaamme paljon laitojen kautta. Paljon keskityksiä.

– Olen pelannut suurimman osan urastani pallonhallintajoukkueessa, mutta sanoisin olevani todella hyvä sopeutumaan erilaisiin pelityyleihin. Periaatteessa on todella kivaa päästä pelaamaan erilaisella pelityylillä. Tykkään painaa paljon hommia keskellä. Siinä saa juosta paljon ja samalla pääsee päättämään hyökkäyksiä.

Zsolt Hornyák, 52, on toiminut Puskás Akadémian päävalmentajana jo lähes seitsemän vuoden ajan. Nissilä kehuu valmentajaansa.

– Todella mukava valmentaja. Hän pitää yllä hyvää fiilistä, mutta osaa myös olla todella vaativa. Hän on tehnyt hyvää työtä Puskásissa jo monen vuoden ajan.

Urho Nissilä pelaa kolmatta kauttaan Puskás Akadémiassa. Kuva: All Over Press

Nissilä tähtää edelleen maajoukkueeseen

Unkarin pääsarja on UEFA:n rankingissa Euroopan 22. paras pääsarja. 

Maan pääsarjassa yli 50 ottelua pelanneen Nissilän mielestä Unkarissa pelataan suoraviivaisempaa jalkapalloa kuin Veikkausliigassa.

– Isoin ero on se, että suurin osa joukkueista haluaa pelata suoraviivaisemmin ja päättää hyökkäykset nopeammin. Veikkausliigassa tuntuu, että joukkueet haluavat mennä hyökkäyksiin vähän rauhallisemmin.

– Täällä on hyvä vaatimustaso. Suomessakin vaatimustaso on varmasti noussut, mutta kyllähän se on ulkomailla aina vähän kovempi kuin Suomessa. Suomessa harjoituksissa käydään läpi enemmän pieniä yksityiskohtia. Muun muassa taktisia juttuja, Nissilä avasi.

Nissilä on viihtynyt Unkarissa. Pieni vastuu on kuitenkin vaikuttanut mielialaan.

– Viimeiset puolitoista kautta ennen tätä kautta sujuivat todella hyvin, kun sain pelata paljon. Viihdyin tosi hyvin. Tämä kausi on ollut vaikeampi, kun en ole saanut pelata. Muuten olen viihtynyt Unkarissa, mutta aina sitä haluaa pelata. Siksi täällä ollaan.

Pieni vastuu ei ole vaikuttanut Nissilän suunnitelmiin, sillä hän on näillä näkymin jäämässä ensi kaudeksi Puskás Akadémiaan.

– Mulla on vielä sopimusta jäljellä ensi kausi. Lähtökohta on se, että täällä jatketaan. Ideana on se, että ensi kausi menee täällä, mutta futiksessa ei ikinä tiedä, Nissilä totesi.

Nissilä on pelannut urallaan 15 A-maaottelua. Nissilä oli edellisen kerran Huuhkajien mukana marraskuussa 2024. Siitä on kulunut puolisentoista vuotta, eikä Nissilää ole sittemmin nähty maajoukkueessa. 

Maajoukkue on edelleen Nissilän tavoite.

– En ole ollut ollenkaan yhteyksissä Jacob Friisin kanssa. Siitä on mennyt jo aikaa, kun olen viimeksi ollut maajoukkueessa. Maajoukkue on edelleen tavoitteeni. Haluaisin päästä pelaamaan siellä. Ne ovat hienoja pelejä, joissa haluaisin olla mukana. 

Nissilän kasvattajaseura KuPS teki viime kaudella suomalaista jalkapallohistoriaa edettyään ensimmäisenä suomalaisseurana eurokilpailun pudotuspelivaiheeseen. 

Nissilä seurasi ilolla KuPSin edesottamuksia.

– Oli hieno seurata sitä. KuPSilla menee hyvin ja tiedän, että siellä tehdään tosi hyvin hommia. Kaikki painavat siellä paljon hommia. Se, miten siellä on mennyt on täysin ansaittua, Nissilä kehui.

Puskás Akadémia pelaa kauden toiseksi viimeisen ottelunsa perjantai-iltana kohdatessaan vieraskentällä Zalaegerszegin.

Tuukka Ikkeläjärvi

LISÄÄ HAASTATTELUITA