”Hän tekee koko ajan enemmän virheitä” – Gary Neville kritisoi David de Geaa

David de Gea on kuulunut jo vuosikausien ajan maailman parhaiden maalivahtien joukkoon.
Viimeisten vuosien aikana de Gea on kuitenkin päästänyt useita helppoja maaleja ja tehnyt poikkeuksellisesti merkittävän määrän virheitä.
Manchester Unitedin seuralegendan Gary Nevillen mukaan seuran pitäisi jo harkita uuden maalivahdin hankkimista.
– Meidän on alettava kyseenalaistamaan de Geaa. Hän tekee koko ajan enemmän virheitä, jotka maksavat pisteitä ja toisaalta huippupelastuksia näkyy entistä vähemmän. Jos Pep Guardiola tai Jürgen Klopp siirtyisi Manchester Unitedin peräsimeen ensi kaudeksi, toisivat he varmasti uuden maalivahdin mukanaan, Neville totesi Webby and O’Neillin haastattelussa.
Dean Henderson on toiminut koko kauden Manchester Unitedin kakkosvahtina. Neville ei ole varma siitä, olisiko Henderson oikea vaihtoehto ykkösmaalivahdiksi.
– Tämä saattaa olla haastava paikka Hendersonille, mutta annatko hänelle mahdollisuuden ja samalla riskeeraat mestaruusmahdollisuutesi? Onko Henderson riittävän hyvä? Voittaaksesi mestaruuden maalivahtisi on oltava täydellinen.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot