Kiistelty jalkapallopersoona Miika Juntunen tavoittelee OPS:n kanssa nousua alasarjoista Veikkausliigaan – 4,5 miljoonan euron harjoituskeskus valmistumassa: ”Ei hävitä kenellekään”
Suomalaisen jalkapallon yksi ristiriitaisimmista hahmoista on eittämättä Miika Juntunen, joka viime kaudella kävi lyhyellä visiitillä KPV:n päävalmentajana. Nyt Juntunen työskentelee jälleen rakkaan seuransa Oulun Palloseuran hyväksi ja tavoitteet ovat korkealla.
OPS sai Palloliitolta lisenssin Kolmoseen tulevaksi kaudeksi 2021. Sarjapaikka tuli kaupungin toiselta seuralta AC Oululta, jonka edustusjoukkue nousi Veikkausliigaan ja kakkosjoukkue pelaa Kakkosessa.
OPS:n tiedotteessa seuran tavoite on asetettu korkealle. Tähtäin on vuodessa 2025, jolloin perinteikäs seura täyttää sata vuotta. Vuodeksi 2025 OPS haluaa palata Suomen huipulle pelaamaan joko Veikkausliigaa tai Ykköstä. OPS:n tiedotteessa julistetaan: ”Vuonna 2025 OPS:n pitäisi olla pääsarjatasoilla Ykkösessä tai Veikkausliigassa”.
– Nyt kun meillä on taas edustusjoukkue pystyssä, niin junioripuolikin vetää pelaajia enemmän puoleensa. Seuran harjoituskeskuksen seuratalo alkaa myös olla kohta valmis. Sen jälkeen seuralla ovat erinomaiset puitteet kehittää harraste- ja kilpaurheilua jalkapallossa. Oma monipuolinen harjoituskeskus pitää huolen siitä, että OPS ei häviä kenellekään Suomessa ainakaan olosuhteiden vuoksi, OPS:n seurapomo Juntunen kertoi seuran nettisivuilla.
[readmore from=juntunen-miika]
OPS:n harjoituskeskus on varsin komea ilmestys. Keskus sisältää muun muassa harjoitushallin, kuntosalin, seuratalon, toimistoja sekä asuntoja. Harjoituskeskuksen valmistuttua OPS:lla on käytössään todella upeat olosuhteet Suomen mittakaavassa. Investointi on myös vienyt rutkasti yksityistä rahaa.
– Kun saamme kaikki tilat valmiiksi, niin meillä on todella hulppeat olosuhteet. Hanke maksoi vaivaa ja rahaa. Hanke aloitettiin vuonna 2012 ja rahaa on mennyt 4,5 miljoonaa euroa. Tämä kaikki on tehty oululaisen juniorijalkapalloilun eteen suurella sydämellä ja OPS on tehnyt sen ensimmäisenä yksityisesti koko Suomessa, Juntunen sanoi.
OPS pelaa ensi kaudella Kolmosen pohjoislohkossa.
Viime kaudella KPV yllätti monet, kun seura palkkasi Juntusen päävalmentajakseen. Lopulta Juntunen ehti valmentaa Kokkolassa vain reilun viikon. Juntusen pestausta ja potkuja puitiin mediassa laajasti. Myös toimittajamme Heikki Kuparinen kirjoitti KPV:n ja Juntusen suhteesta näkökulmassaan.
Alla viime vuonna otettuja kuvia OPS:n harjoituskeskuksesta. Jos et näe upotusta, voit katsoa sen täältä (Facebook).
Jos et näe alla olevaa OPS:n Facebook-päivitystä, voit katsoa sen tästä.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Axel Kouame ei mahtunut AIK:n kokoonpanoon: ”Se oli urheilullinen päätös”
- Jani Honkavaara kertoi mielipiteensä derbyrekordistaan Djurgårdenissa: ”Turhauttavaa”
- Katso: Toni Koskelan Kalmar otti avausvoittonsa Allsvenskanissa – Anthony Olusanya iski voittomaalin
- Luka Modrić joutui leikkaukseen ennen MM-kisoja
- Hollantilaistähti sivuun MM-kisoista: ”Olen musertunut”
- Tekikö HJK valtavan virheen? IS:n asiantuntija: ”Ei herätä pienintäkään luottamusta”
- Haastattelu: Onni Helén taistelee peliajasta Norjassa – ”En ole alkanut liikaa stressaamaan”
- HJK-fanit yrittivät törkeää temppua Kuopiossa – poliisi puuttui asiaan
- KuPS ja HJK rokottivat toisiaan salamamaaleilla
- Karmiva tapaus – suurseuran stadionin uumenista löytyi ruumis
- Tekikö HJK valtavan virheen? IS:n asiantuntija: ”Ei herätä pienintäkään luottamusta”
- Hollantilaistähti sivuun MM-kisoista: ”Olen musertunut”
- Haastattelu: Onni Helén taistelee peliajasta Norjassa – ”En ole alkanut liikaa stressaamaan”
- Luka Modrić joutui leikkaukseen ennen MM-kisoja
- HJK-fanit yrittivät törkeää temppua Kuopiossa – poliisi puuttui asiaan
- Karmiva tapaus – suurseuran stadionin uumenista löytyi ruumis
- Näin Jani Honkavaara lähtee Allsvenskan-kauden ensimmäiseen derbyyn: ”Olen saanut paljon neuvoja niiden suhteen”
- Suora nousu karkaamassa Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermolta
- HJK:sta tuttu Georgios Kanellopoulos voitti Kreikan cupin mestaruuden
- HJK:n Daniel O’Shaughnessy lopettaa uransa