”Yksi duunari on hyvä olla vierellä” – juniorijoukkueen ystävänpäivätreeneissä pilkahdus suomalaista futiskulttuuria
Kuva: Juha Tamminen
227 ottelun veikkausliigaveteraani Pekka Sihvola, 36, tunnettiin uransa aikana kovan luokan maalintekijänä. Nykyisin jalkapallon pelaajayhdistys JPY:n johtokunnan puheenjohtajana toimiva Sihvola twiittasi sunnuntaina ystävänpäivän kunniaksi nuorille jalkapalloilijoiden aluille pidetyistä pelipaitatreeneistä mielenkiintoisen havainnon.
– Taiteilijoilla on hyvä olla ainakin yksi duunari vierellä, Sihvola kirjoitti kuvan yhteyteen ja tägäsi kuvaan FC Interin kapteenin Timo Furuholmin.
On ”Furkaltakin” eittämättä myös taiteilijasuorituksia nähty, mutta kontekstin huomioon ottaen porilaislähtöinen kärkimies taitaa olla tämän kuvan duunari. Ringissä olevilla junioreilla kun on yllään Lionel Messin, Paulo Dybalan, Neymarin, Juventuksen (mahdollisesti siis Cristiano Ronaldon nimellä) ja Espanjan maajoukkueen pelipaitoja, on seasta erottuva Interin paita Furuholmin nimellä virkistävä poikkeus.
– Tuossa on meininkiä. Sitä kuuluisaa lutuuria, Furuholm kommentoi Sihvolan kuvaa.
Tuossa on meininkiä. Sitä kuuluisaa lutuuria.
Ystävänpäivän kunniaksi pelipaitatreenit.
Taiteilijoilla on hyvä olla ainakin yksi duunari vierellä.
@TimoFuruholm
Taiteilijoilla on hyvä olla ainakin yksi duunari vierellä.
@TimoFuruholm
LUE MYÖS:
- Haastattelu: Jevgeni Baškirov on kuntouttanut polveaan lähes puoli vuotta – ”En toivo tätä kenellekään”
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”

- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”