Bayernin kunniapresidentti paljastaa: Zlatan Ibrahimovićin hankinta kaatui ruotsalaistähden vaatimuksiin – ”Emme päässeet edes pääateriaan”
Kuva: Getty Images
Bayern Münchenin kunniapuheenjohtaja Uli Hoeneß on paljastanut, että saksalaisjätti oli aikoinaan kiinnostunut Zlatan Ibrahimovićista, mutta ruotsalaistähden palkkavaatimukset olivat aivan liian suuret.
Ibrahimovićille tulee syksyllä mittariin 40 vuotta, mutta hän on yhä huippukunnossa. Ruotsalaiskonkari on paukuttanut tällä kaudella AC Milanille 17 maalia, ja hänet kutsuttiin kuluvalle maajoukkuetauolle Ruotsin riveihin, vaikka hän jäi jo kertaalleen eläkkeelle maajoukkuetehtävistä vuonna 2016.
Hoeneß keskusteli Ibrahimovićista juurikin RTL:n MM-karsintalähetyksessä.
– Hän on mahtava pelaaja, mutta hänen vaatimuksensakin olivat jumalaisen isot, sanoi Hoeneß Goalin mukaan.
– Me (Bayern) olimme kerran kiinnostuneita, mutta emme päässeet [neuvotteluissa] edes pääateriaan.
Vuonna 2013 Hoeneß puhui Ibrahimovićista hieman erilaiseen sävyyn, kun ruotsalaishyökkääjä oli arvostellut Bayernin silloista päävalmentajaa Pep Guardiolaa omaelämäkerrassaan värikkäin sanavalinnoin.
– Ibrahimovic on katkera primadonna, jos minulta kysytään, sanoi Hoeneß tuolloin.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- HJK:n Viljamaa ottaa jättiaskeleen urallaan – siirto Juventukseen
- Kaikki jalkapallon miesten Suomen Cupista 2026
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- Juuri nyt: KuPSin Otto Ruoppi siirtyy Bundesliigaan
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Juuri nyt: KuPSin Otto Ruoppi siirtyy Bundesliigaan
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Karim Benzema suuttui ja meni lakkoon – seura yrittää korjata tilanteen
- Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjan La Ligaan
- Mestarien liigan arvonta suoritettu – suurseuroja vastakkain heti
- Manchester Cityn akatemian kasvatti IFK Mariehamniin