Entisen jalkapalloilijan tarina: Irti tupakasta nikotiinipusseilla
Vaikka olisi miten kiire, aina löytyy aikaa tupakan mittaiselle tauolle. Työpaikalla ja kotona.
Yhden tupakan polttaminen rinnastetaan usein myös taukoon ja se voi myös olla sosiaalinen tapa, jota tehdään yhdessä. Tämä on Eeron, 48, tarina. Eero on entinen huipputason jalkapalloilija.
Miten Eero pääsi eroon tupakasta nikotiinipusseilla?
– Päivittäinen tupakka-annokseni oli noin aski päivässä eli 20 savuketta. Viihteellä tosin saattoi mennä vaikka kaksikin askia, Eero sanoo. Vuosien aikana Eerolla paloi siis pienen omakotitalon verran rahaa tupakointiin. – Raha oli toissijaista, teki vain mieli polttaa eikä sitä silloin tullut ajatelleeksi. Eikä rahan kuluminen ollutkaan se syy, mikä herätti minut luopumaan tupakasta. Päätökseni jättää tupakka oli oma järkipäätökseni. Ainoastaan yksi lääkäri oli aikaisemmin suositellut harkitsemaan tupakoinnin lopettamista, vaikka pelasin ammatikseni jalkapalloa. – Olin jo pitkään alitajuisesti miettinyt, mitenköhän haitallista tupakointi on terveydelle. Tupakointi on riippuvuutta aiheuttava paha tapa, joka johtaa vakaviin sairauksiin, ja minä haluan jatkaa tervettä elämääni. En halua keuhkosairauksia, enkä kuolla henkeä haukkoen. Viime vuonna poltin viimeisen savukkeeni.Eero tilasi netistä nikotiinipusseja
– Löysin netistä Nikotiininuuska.fi-nikotiinipussikaupan. Se on Suomalainen verkkokauppa, joka on erikoistunut tupakasta ja nuuskasta aiheutuvien vieroitusoireiden lievittämiseen. Heillä on laaja valikoima itsehoitolääkkeeksi tarkoitettuja nikotiinipusseja. Makuja ja malleja on paljon erilaisia. – Itse käytin Shiron True North 4MG nikotiinipusseja. Nikotiinipitoisuus siinä on vähän normaalia tupakkaa alhaisempi.Nikotiinipussien tilaaminen Suomeen
– Kaikki oli tehty hyvin yksinkertaiseksi. Tilattavat tuotteet ovat kaikki Suomen lainsäädännön mukaisia alle 4MG-nikotiinipusseja, joita saa tilata kolmen kuukauden käyttöä vastaavan määrän. Se on reilu sata purkkia nikotiinipusseja. Tilasin yhden kolmen kuukauden satsin. Paketti oli kotiovella kahdessa päivässä. – Kolmen kuukauden nikotiinipussit maksoivat noin 600 euroa. Vastaavan ajan tupakat olisivat kustantaneet melkein 1000 euroa. Tämä oli myös paljon halvempaa kuin nuuskan hakeminen Haaparannasta!Nuuskan lopettaminen
– Tupakan lopettaminen oli yllättävän helppoa näiden itsehoitolääkkeiden avulla. Kolmessa kuukaudessa pääsin irti kaikista sosiaalisista tavoista, jotka liittyivät tupakointiin. Sain nikotiinipusseista tukea itse nikotiinista vieroittumiseen. Nikotiininuuskan lopetin kolmen kuukauden kuluttua siitä, kun olin tumpannut viimeisen savukkeeni. Elämäni paras päätös. – Nyt kulkee taas happi pappasarjassa treenatessa ja ei tarvitse olla huolissaan omasta terveydestäni. Naisystäväkin on tyytyväinen kun en enää haise tai maistu tupakalle. En edes halua jossitella miten hyvin olisin jaksanut paremmin peleissä aktiiviaikoinani. Annoin aika paljon tasoitusta muille, kun poltin. – 90 minuuttia intervallijuoksua ottelussa huonolla hapenottokyvyllä. Olisipa näitä nikotiinipusseja ollut aikaisemmin markkinoilla. Lue myös tämä: Nikotiinipussit on uusi villitys, mistä niissä on kyseLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn