Espanjan suurin urheilumedia kirjoitti laajan artikkelin FC Hakan veikkausliigapelaajasta: ”En koskaan kuvitellut pelaavani jalkapalloa ammatikseni”
Luiyi de Lucas saapui FC Hakaan kesken viime kauden.
Kookas toppari sai mukavasti vastuuta loppukaudella ja kuului FC Hakan puolustuksen avainpelaajiin.
Espanjan suurin urheilulehti Marca haastatteli Dominikaanista tasavaltaa maajoukkuetasolla edustavaa puolustajaa maaliskuussa.
26-vuotias de Lucas pelaa ensimmäistä kertaa eurooppalaisessa pääsarjassa. De Lucas on pelannut aiemmin muun muassa Espanjan kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla Segunda B:ssä.
– Suomessa unelmani kävi toteen. En koskaan kuvitellut pelaavani jalkapalloa ammatikseni, sillä pelasin aina amatööritasolla. Tein paljon töitä voidakseni työskennellä jalkapalloilijana ja nyt onnistuin siinä. Pelaan eurooppalaisessa pääsarjassa. Tämä on huima kokemus, de Lucas muistutti.
– Kaikki valmennusryhmän jäsenet motivoivat minua paljon ja työskentelevät todella hyvin. Teemme hyvin töitä ja sen myötä saavutamme tavoitteitamme. Seuran henkilökunta ja esimerkiksi ruokakaupan työntekijät kohtelevat minua todella lämpimästi ja kunnioittavasti. Pidän siitä.
De Lucas sairasti tammi-helmikuun vaihteessa koronan.
– Se oli haastavaa minulle, vaikka pikku hiljaa kuntouduinkin siitä. FC Haka kohteli minua loistavasti karanteenin aikana. Minulta ei puuttunut mitään ja he kyselivät kunnostani läpi vuorokauden. Se on ele, jota en voi koskaan unohtaa ja olen hyvin kiitollinen siitä kaikille.
De Lucas edustaa FC Hakaa alkavallakin kaudella.
Lähde: MARCA
- Liverpool koki yllätystappion – Kaan Kairisen joukkue oli lähellä jysäyttää Real Madridia vastaan
- Suomalaishuippu kohtaa Real Madridin Mestarien liigassa
- Virallista: Juhani Ojala lopettaa uransa
- Haastattelu: Alexander Ring lopettaa uransa levollisin mielin
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Glen Kamara pudotettiin maajoukkueesta – taustalla viime tauon tapahtumat?
- Katso: Pikkuhuuhkajien joukkue nimetty EM-jatkokarsintoihin
- Jacob Friis nimesi Huuhkajat – Pikkuhuuhkajien keskikenttämies nousee A-maajoukkueeseen
- Virallista: Kapteeni poistuu TPS:stä – ”En vaihtais päivääkään”
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Jacob Friis nimesi Huuhkajat – Pikkuhuuhkajien keskikenttämies nousee A-maajoukkueeseen
- Haastattelu: Kiinnostaako jääminen Veikkausliigaan, Jonathan Svedberg?
- Virallista: Kapteeni poistuu TPS:stä – ”En vaihtais päivääkään”
- Katso: Pikkuhuuhkajien joukkue nimetty EM-jatkokarsintoihin
- Lähde: Kuolemaan johtaneessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti murtui – joutui rajun ryöpytyksen kohteeksi