FC Honka – PK-35: Cupin välieräpaikka panoksena

Suomen Cup
FC Honka – PK-35
Lauantai 20.03. klo 13:00
Suomen Cup on edennyt puolivälierävaiheeseen ja lauantaina pelataan kaksi ottelua. FC Honka saa vastaansa täksi kaudeksi Ykköseen nousseen PK-35:n. Joukkueet ovat toisilleen tuttuja, sillä ne pelasivat muutama viikko sitten harjoitusottelun, joka päättyi tasapeliin. Lauantain ottelussa onkin sitten selkeästi suuremmat panokset.
FC Honka kävi pelaamassa neljännesvälierän Vaasassa VPS:ää vastaan. Maalittoman avauspuoliajan jälkeen espoolaiset rynnivät lopulta selkeään 0-4 voittoon. Esitys oli selkeästi kauden parasta Honkaa, sillä joukkue loi iloisesti maalipaikkoja ja samalla pystyi vesittämään Vepsun hyökkäyspeliä. Darren Smith oli Hongan tehomies kahdella osumallaan. Tasoero alemman sarjatason joukkueeseen kävi selväksi.
PK-35 kävi hankkimassa paikan puolivälierään voittamalla Lappeenrannassa Kakkosessa pelaavan PEPOn 0-3. Ottelu oli malmilaisten hallinnassa jo avausjaksolla, mutta varsinaiset huipputontit maalintekoon puuttuivat. Toisella jaksolla ketsuppipullo aukesi ja PK-35 meni menojaan – joukkue käytti paikkansa hyväkseen erinomaisesti. PK-35 on mielenkiintoinen yhdistelmä, jossa on useita kokeneita pelaajia.
Lyö vetoa ottelusta:
Parantanut FC Honka on PK-35:lle kova vastus ja on vaikeaa uskoa, että tässä nähtäisiin yllätystä. Vetoihin kelpaa Hongan minimissään kahden maalin voitto: Aasialainen tasoitus, Honka -1.5 kertoimella 2,10. LYÖ VETO ILLALUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Suomalaiskaksikosta Ruotsin mestareita kolme kierrosta ennen Allsvenskanin päätöstä
- FF Jaro laittaa valmennuksen uusiksi hyvistä tuloksista huolimatta
- Lähde: Oliver Antmanin uusi valmentaja selvillä
- Graham Potter palkattiin Ruotsin A-maajoukkueen päävalmentajaksi: ”Olen saanut huomata, ettei pitkät sopimukset kestä kauhean pitkään”
- Suomalaiskolmikon IFK Värnamo putosi Ruotsin pääsarjasta
- FM: Glen Kamaran valmentaja potku-uhan alla
- Barcelonan pelaajat seisoivat pelin alussa paikallaan 15 sekuntia – mistä on kyse?
- MLS:n runkosarja päättyi – näin suomalaisilla sujui
- HIFK:n sarjanousu varmistui
- Toni Koskelan Kalmar nousi yksinään Superettanin kärkipaikalle
- HIFK:n sarjanousu varmistui
- Suomalaiskolmikon IFK Värnamo putosi Ruotsin pääsarjasta
- MLS:n runkosarja päättyi – näin suomalaisilla sujui
- Barcelonan pelaajat seisoivat pelin alussa paikallaan 15 sekuntia – mistä on kyse?
- Haastattelu: Matias Tamminen avasi Veikkausliigan ja Allsvenskanin eroja: ”Se pitää vain kestää”
- Toni Koskelan Kalmar nousi yksinään Superettanin kärkipaikalle
- Expressen: Tässä on Ruotsin uusi päävalmentaja
- FM: Glen Kamaran valmentaja potku-uhan alla
- Bundesliigassa isojen kohtaaminen – näin kävi Der Klassikerissa
- FF Jaro laittaa valmennuksen uusiksi hyvistä tuloksista huolimatta